tag:blogger.com,1999:blog-48304292847508635072024-02-19T16:44:59.070+02:00Arkipäiväinen...ajatuksia ja elämän menoa.
Twitter: @AMelarantaArtohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.comBlogger135125tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-70497649349236773662019-01-24T09:43:00.002+02:002019-01-24T09:45:05.845+02:00Uusi osoiteGoogle on, no vähän Google ja sen vuoksi uusi blogi-osoitteeni on<br />
<br />
<a href="https://arkipaivainen.wordpress.com/">https://arkipaivainen.wordpress.com</a><br />
TjeuArtohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-74277611170503320832019-01-16T12:06:00.001+02:002019-01-16T12:06:50.070+02:00Isät ja äidit, tyttäret ja pojatkinSen että Suomi on tytöille ja naisille turvaton paikka elää pitäisi olla kansallisen häpeän paikka.<br />
<br />
Kuvittelemme olevamme sivistyksen kehto, länsimaista länsimaisimpia, eurooppalaisia, hyviä ihmisiä. Demokraattisia ja solidaarisia, hyvän moraalin omaavia.<br />
<br />
Vaan kun emme ole. <br />
<br />
Viime aikojen surullisia tapahtumia kaadamme pääosin tänne muualta tulleiden niskaan unohtaen samalla sen, että tasa-arvo maassamme ei ole vielä lähellekään valmis. Ja unohtaen sen, että suomalaiset tytöt ja naiset ovat aina ja iankaikkisesti olleet miessukupuolta heikommassa ja turvattomammassa asemassa. Jo ennen kuin meitä erinäköisemmät tänne tulivat. Seksuaalinen hyväksikäyttö tai seksuaalinen väkivalta eivät ole vuonna 2015 löydetty ilmiö. Suomessa suomalainen mies on ollut sellaisiin kykeneväinen jo aikojen alusta alkaen.<br />
<br />
Sukupolveni ei täydellistä tasa-arvoa näe. Saati aikaa milloin tyttäremme voivat kulkea, puhua, kirjoittaa, yleensäkin ilmaista itseään joutumatta pahimmassa tapauksessa halveksunnan tai jopa suoranaisen vihan kohteeksi.<br />
<br />
Mutta sukupolveni voi asioita nopeuttaa. Jos se niin haluaisi.<br />
<br />
Pystymme kasvattamaan tyttäremme pitämään puoliaan. Henkisesti ja fyysisestikin. Pystymme kasvattamaan tyttäremme uskomaan ja tietämään sen, että he ovat ihan yhtä lailla samanlaisia sekä samoihin asioihin kykeneviä kuin vastakkainen sukupuolikin. Voimme opettaa heille suvaitsevaisuutta, ymmärrystä, kykyä ajattelemaan itse. Opettaa ottamaan toisetkin huomioon.<br />
<br />
Toivon sydämestäni, ja ehkä rukoilisin jos uskoisin sen apua antavan, että se osa sukupolvestani joka tyttäriensä lisäksi myös poikiansa kasvattaa ajattelisi samoin.<br />
<br />Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-40148122169316876972019-01-14T14:07:00.000+02:002019-01-14T14:07:06.302+02:00Jakkupukuiset ja solmiokaulaisetKipulääkkeet.<br />
<br />
Reseptillä tai ilman, vahvemmatkin ja joidenkin mielestä äärimmäistä pahuuttakin pahemmat. En minä niitä huvikseni ota, kolmea, neljää, viittäkin erilaista. Joskus enemmän ja joskus vähemmän.<br />
<br />
Otan ollakseni olemassa, läsnä, käyttökelpoinen ja käytettävissä. Vaikka sekään ei aina auta tahi riitä.<br />
<br />
Minulla on perhe. Kotitöitä. Lapsia jotka edelleen minua tarvitsevat. Vaimo jolle haluan olla mahdollisimman hyvä.<br />
<br />
Siksi minua pännii - ei, vaan suoraan sanottuna vituttaa sellaiset ihmiset, yleensä hyvin toimeentulevat, terveet, jakkupukuiset ja solmiokaulaiset, jotka tuntuvat tekevän lähestulkoon kaikkensa sen eteen etteivät minä ja kaltaiseni enää apua saa.<br />
<br />
Demonisoivat niin hyviä kuin vähemmän hyviä vaihtoehtoja. Vailla käsitystä niiden tarpeesta tai siitä miten sairaan ihmisen elämänlaatua pystyttäisiin parantamaan edes vähän lähemmäksi ihmisen arvolle sopivammaksi.<br />
<br />
Kissavideot tai mindfullness eivät kaikkea pahaa pois vie.<br />
<br />
Onnekseni olen kohdannut pääosin lääkäreitä joita pystyn ihmisiksi kutsumaan. Sellaisia jotka tarpeet ja elämänlaadun ymmärtävät. Olen siitä tavattoman tyytyväinen.<br />
<br />
Samalla tiedän, että on olemassa ihmisiä jotka joutuvat päivästä toiseen kamppailemaan olemassaolonsa puolesta. Neurologisesti sairaita, tai hoitovirheen uhriksi joutuneita, tai syvässä masennuksen ja ahdistuksen kuopassa olevia.<br />
<br />
Heille kaikille toivon parempaa.<br />
<br />
Itse samalla pahempaa peläten.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-68239918145923549302019-01-09T14:32:00.001+02:002019-01-09T14:32:50.597+02:00Setämiehet ja muutkin kovin oikealla olevatOlen aika ajoin kohtalaisen ahkera twitteristi.<br />
<br />
Sen lisäksi että kyseinen palvelu on opastava, antaa uutisia tuoreeltaan, tarjoaa mahdollisuuksia niin kepeään kuin painavampaankin keskusteluun, on sillä myös huomattavasti verenpainetta nostava vaikutus.<br />
<br />
Parin päivän ajan, erään niin kutsutun liikemiehen aloittamana, kaiketi, on palvelussa tullut eteen toinen toistaan omalaatuisempia määritelmiä siitä, millainen suomalaisen demokratian tulisi olla.<br />
<br />
Setämiehet, siis ne keski-ikäiset, ja miksei nuoremmatkin valkoiset kantasuomalaiset heterot jotka eivät omasta mielestään nykyään saisi sanoa mitään ovat pahimpia sanomaan. Ehdottelemaan äänioikeuden rajaamista tulotason mukaan. Ehdottelemaan vaatimuksia sille, kuka tai millä tavoin koulutettu ihminen (mies?) saisi vaaleissa ehdolle asettua.<br />
<br />
Tytöttelevät naisia joiden tietävät olevan viisaampia (siis pelottavia) kuin itse. Vähättelevät toisten saavutuksia, edellytyksiä, elämää yleensäkin.<br />
<br />
Aivan helvetin pelottavaa.<br />
<br />
Olen itse ikäni puolesta setämies, mutta suin surminkaan samankaltaiseksi ukkeliksi en ala. En pysty. Uskon tasa-arvoon, solidaarisuuteen, moraaliin, siihen että kaikilla on oikeus osallistua.<br />
<br />
Toivottavasti me suomalaiset olemme kuitenkin loppujen lopuksi kokonaisuutena sen verran fiksua porukkaa ettemme anna demokratian luisua sellaiselle tielle jota kulkevat vain korkeasti koulutetut, hyvin toimeentulevat terveet ihmiset.<br />
<br />
Samalla kun vähemmän kouluja käyneet, huonotuloiset, sairaat ja syrjäytyneet koitetaan laittaa kinttupolkuja kulkemaan.<br />
<br />
Äänestäkää.Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-44238567419796423812019-01-08T11:24:00.001+02:002019-01-08T11:24:44.126+02:00"Onko teillä tarralenkkareita koossa 43?"Sormien näppäryyden ja suurinpiirtein pystyssä pysymisen taidon katoaminen tässä iässä ottaa aikasesti päähän.<br />
<br />
Rusetin tekeminen muuttui hankalaksi jo vuosi sitten, voimat sormista ja käsistä alkoivat vähentyä sitäkin aiemmin. Kroppa ei tottele, horjun ja horjahtelen, kaatuilenkin. Refleksit ovat vielä jossain olomuodossa olemassa joten kaatuilu ei onneksi jokapäiväistä ole. Mutta kuinka kauan, edes jossain olomuodossa. Pikkuisen pelottavaa.<br />
<br />
Kävin päivänä eräänä taas jonkinlaisen lääkärin vastaanotolla. Asiallinen, osaava, ei siinä mitään. Piikinkin osasi pistää paremmin kuin aikaisempi erikoistuva. Määräsi tutkimuksia.<br />
<br />
Luulin kirjoittaneeni osaston sihteerin antamiin ajanvarauslappuihin omia muistiinpanoja, koska vähän sitä sun tätä siitäkin tutkimuksesta piti muistiin laittaa. Siis kirjoitin, mutta jälkeenpäin en saanut mitään selvää. Viivantapaisia, eri asennoissa, jonossa kylläkin.<br />
<br />
Mutta täysin lukemattomissa.<br />
<br />
Kivut ovat jossain määrin aisoissa, opiaatit auttaa. Paitsi se vuosi sitten oululaisen kirurgin rikkoma olkapää, siihen ei auta sitten niin mikään.<br />
<br />
Pahinta on kuitenkin se, että olen alkanut huomata tyttärien käyttäytyvän minua kohtaa pikkaisen eri tavalla. Tai ainakin kahden vanhimman. Tuntuu että varovat. Eivät pyydä kuten ennen. Ovat muuttuneet avuliaimmiksi ja oma-aloitteisimmiksi. Pieninkin jopa.<br />
<br />
Mutta kun tyttäristä vanhin, aina kun sen vaikkapa äidillensä taas viikoksi vien, sen katse on niin äärimmäisen huolestunut. Sellainen johon on vaikea vastata, katsoa takaisin. Koitan vain hymyillä ja kättä heilauttaa. Itkut jätän autoon.<br />
<br />
Ei kai ole kohta 14-vuotiaan asia myötäelää isänsä sairautta.<br />
<br />
Ei vielä ainakaan.Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-35349380569567716302019-01-01T10:44:00.001+02:002019-01-01T10:44:41.365+02:00Vuodenvaihde?Vuosi vaihtui.<br />
<br />
Tyttäristä pienin kyseli eilen, pidänkö uudesta vuodesta. En osannut oikein vastata.<br />
<br />
Itse asiassa en itse edes ymmärrä miksi juuri vuoden vaihtumisesta on kehkeytynyt niinkin suuri juhlan aihe kuin se on. Ihmiset tuntuvat kuluttavan tähänkin juhlaan oman mittakaavani mukaan isojakin summia. Taivaan tuuliinkin ammuttuna. Kirjaimellisesti.<br />
<br />
Vastasin kuitenkin. Jotain epämääräistä sen symbolisesta merkityksestä joillekin ja jotain vieläkin epämääräisempää siitä että isillä näitä vuodenvaihteita on jo sen verran paljon ehtinyt tulla.<br />
<br />
Juhlistimme vuodenvaihdetta tavanomaista monipuolisemmalla iltapalalla, sormiruoalla, vähän sitä sun tätä epäterveellistä tarjolla oli. Alkuillasta uhmasimme talvimyrskyä ja kävimme joen rannalla katselemassa kaupungin tarjoamaa ilotulitusta.Valvoimme kaikki "ensi vuoteen".<br />
<br />
Sellainen oli juhlamme.<br />
<br />
Mutta edelleen kaipaisin joltain minua viisaammalta jonkinmoista selitystä alussa esittämääni kysymykseen. Miksi vuoden vaihtumista juhlitaan?<br />
<br />
Eikö se kuitenkin ole aina väistämättä edessä?<br />
<br />
Toivottavasti ainakin.Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-48281112781776150232018-12-28T16:13:00.001+02:002018-12-28T16:13:28.296+02:00Minä, arjessa eläväPäivät kuluvat nopeasti.<br />
<br />
Vuodetkin.<br />
<br />
Kotona päivänsä viettävällä luulisi niiden menevän hitaammin. Vaan kun ei. Minulla ainakaan.<br />
<br />
Normaalisti sisäinen kelloni toimii vaimon työaikojen, lasten lukujärjestysten ja judotreenien mukaan, mutta viimeiset pari viikkoa on koko ajan ollut perjantai tai lauantai. Kumpi lienee nytkin?<br />
<br />
Anteeksi teille kaikille jotka pyhistä ja lomista virtanne otatte, onneksi ne on kohta ohi. Pääsen palaamaan koti-isän arkeen, sellaiseen jossa on myös maanantait ja sunnuntait. Arkeen jota ohjaavat nuo lukujärjestykset ja tatamikäynnit. Ja vaimon suunnilleen normaalit työajat.<br />
<br />
Silloin ainakin tiedän mitä tehdä ja milloin tehdä.<br />
<br />
Ja ennenkaikkea miksi tehdä.<br />
<br />
Joulu oli ja meni, omanlaisenaan tänä vuonna. Hyvänä, omanlaisenaan. Ja kohta kun vuoden vaihtumisen juhliminen päättyy pääsemme kaikki laskemaan päiviä vaikkapa nyt pääsiäiseen. <br />
<br />
Myös minä ja kaltaiseni arjessa elävät.<br />
<br />
<br />Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-74000073052618892442018-12-23T09:06:00.003+02:002018-12-23T09:06:58.878+02:00Tämän vuoden joulutJouluja on tänä vuonna kaksi.<br />
<br />
Ensimmäinen alkaa toden teolla tänään. Kun alamme vaimon kanssa lähipäivien ruokia valmistella. Lauma on äidillään, vuorotellen kun näitä vietetään.<br />
<br />
Ajattelin, että jos tänään oikein kovasti touhutaan, niin lähipäivinä sitten lähinnä istutaan.<br />
<br />
Kahdestaan, jos koiria ei lasketa. Viidestään jos lasketaan. <br />
<br />
Nautitaan rauhallisuudesta, hyvästä ruoasta, kohtuuhintaisesta viinistä, takkatulen antamasta lämmöstä. Makoillaan sohvalla, kääriydytään viltteihin, rapsutellaan koiria, toisiammekin.<br />
<br />
Imen itselleni siitä yhdessäolosta, ajoittaisesta käsistä pitämisistä ja kosketuksista voimaa, talletan siitä tulevaa rakkautta pahojen päivien varalle.<br />
<br />
Tapanina alkaa sitten se toinen.<br />
<br />
Pukki, koska pienin vielä ainakin osin niin luulee, on isovanhempien luona pysähtynyt. Näkevätpä vanhuksetkin ripauksen pakettien avaamisen iloa, vilpitöntä riemua, yllättyneitä ilmeitä.<br />
<br />
Syödään vielä kerran jouluisesti. Oman, jo alkaneen perinteen mukaan. Ihmetellään kuluneita päiviä, mietitään uusille tavaroille paikkoja, rapsutellaan koiria.<br />
<br />
Ja itse koitan saada niiden ilmeistä, silmissä pilkehtivästä ilosta ja hyvästä olosta itselleni virtaa jaksaa taas seuraavaan päivään.<br />
<br />
Ja sen ylikin. Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-62714635194640584732018-12-16T09:20:00.000+02:002018-12-16T09:20:07.560+02:00Kipukroonikon miesflunssaNeurologisesti sairaan (liekö edes termi) flunssa taitaa olla jossain määrin erilainen kuin terveen sairaan flunssa.<br />
<br />
Flunssan mukanaan tuomat kolotukset kun tuntuvat moninkertaistuvan eivätkä buranat ja panadolit edes kouramitallisina tunnu niihin auttavan.<br />
<br />
Silti en suostu alistumaan tyypilliseen miesflunssaan. Vaikka vaimoni niin taitaisi edes jossain määrin toivoa. Eilen kuulemma osasin ensimmäistä kertaa neljään vuoteen sairastaessani rauhoittua. Enkä touhunnut ja tohottanut samaan malliin kuin niin sanotusti terveenä. <br />
<br />
Mieli tekisi. Vaikeroida ja valittaa, jäädä lopullisesti tai ainakin viikoksi sängyn pohjalle makaamaan ja odottaamaan palvelua ja hellää huolenpitoa.<br />
<br />
Vaikka huoltahan tuo minusta pitää. Patistaa lepäämään, hoitaa ruokaa pöytään, ei ota stressiä siitä mitä en jaksa tehdä. Arvostan<br />
<br />
Eilen se keitti tuoreesta inkivääristä ja hunajasta juoman. Piti olla pahaa. Ei ollut.<br />
<br />
Taidan sen verran miesflunssailla ja vaatia (oikeasti pyydän nätisti) tänään sitä lisää.<br />
<br />
<br />Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-55634826576556631422018-12-09T13:58:00.002+02:002018-12-09T13:58:54.430+02:00Joulu, perhanaVaikka en erityisemmin jouluihminen olekaan, niin alan olla valmis.<br />
<br />
Lahjojen hankkimisen taisin aloittaa jo syyskuussa. Jemmailin sitä mukaa kun jotain sopivaa eteen tuli. Ja halpaa. Kukkaro kun ei kovin syvä ole. Tyttärille investoin kullekin yhden kalliimman. Ja jossain määrin turhemman. Loput ovat tarpeeseen. Kosmetiikkaa ja sen sellaista. Alkavat olla jo pienintäkin myöten siinä iässä.<br />
<br />
Vanhempiani muistan, ja vaimoa. Sisarusten kanssa ollaan jo vuosia sitten sovittu ettei lahjoja vaihdeta. Toisaalta toisen kanssa en tekemisissä edes ole. Että sen suhteen helppoa, jouluna ainakin. <br />
<br />
Oman jouluni saan siitä että pöydässä on hyvää syötävää, hyvää viiniä ja hyvää seuraa. Hamstraamisenkin olen jo aloittanut. Sitä mukaa kun pakkausten parasta ennen päivämäärät antavat luvan hamstrata.<br />
<br />
Joulu kuitenkin kaiketi on pääosin lasten juhla, ainakin meille pakanoille. Ilo ja hymy ja niiden hyvä mieli. Meillä se on tänä vuonna lyhyt, Tapanina ne tänne tulevat piipahtamaan.<br />
<br />
Onneksi on tuo tuossa sohvalla tällä hetkellä vieressä istuva. Joulu, ja se hyvä mieli, se tulee meille kahdellekin.<br />
<br />
<br />
<br />
Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-92204239162341652622018-12-05T14:17:00.000+02:002018-12-05T14:17:04.857+02:00KompromissiTunnollisuus.<br />
<br />
Taitaa kulkea suvussa, mutta kaiketi joissain tapauksissa opittavissa pois.<br />
<br />
Tyttäristä vanhin sairastelee. Suuttuikin kun en aamulla antanut kouluun lähteä. Tunnollinen siis, ainakin tänään ja tässä tapauksessa. Eilen illallakin koitettiin takoa päähän flunssaisena töiden tekemisen järjettömyyttä. Vaarallisuuttakin.<br />
<br />
Itseni löysin kymmenisen vuotta sitten sairaalan ensiavusta tiputuksesta. Keuhkokuumeessa olin töihin lähtenyt. Tunnollinen siis, silloin ja siinäkin tapauksessa. Mutta viime vuosina, kiitos järkevästi ajattelevan vaimoni, olen luullakseni liiallisesta tunnollisuudesta oppimassa pois.<br />
<br />
Ehkä.<br />
<br />
Tytär leppyi. Käytin puolen tunnin mutkan koululla, englannin kokeen kuuntelun rästikokeessa.<br />
<br />
Kompromissi kahden tunnollisen, ja liiallisuudesta pois oppivien kesken. <br />
<br />
<br />Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-15554706159724493412018-12-03T11:24:00.000+02:002018-12-03T11:24:05.651+02:00Haluaisi, pitäisikin, vaan ei pystyJos olet aiemmin tekstejäni lukenut, tietänet että en toimi aivan kunnolla.<br />
<br />
Sairauteni vie voimia, ja ne jäljelle jäävät koitan päivittäin jaksottaa siten, että kodin ylläpitoon ja lapsille sitä riittäisi.<br />
<br />
Ja vaimolle.<br />
<br />
Eikä aina aivan niihinkään.<br />
<br />
Ystäviä minulla ei montaa ole, kavereita jokunen, sellaisiakin joista välitän ja tunnen jonkinlaista tuskan tapaista kun niillä on vaikeaa. Avioelämässä, raha-asioissa, lastensa kanssa.<br />
<br />
Tuntuu että haluaisin auttaa. Niillä keinoilla joita rajallinen kapasiteettini antaa myöten. Kuunnella edes, koska perisuomalaisen keski-ikäisen miesoletetun keino ei minulle enää tätä nykyä sovi. Korkeintaan muutaman lasillisen verran mietoa ongelmanratkaisijaa.<br />
<br />
Mutta kun koko kropan lisäksi mieltäkin väsyttää. Omat ajatukset, omat huolet, omat vaivat ja kivut ja sairauden erinäiset ilmentyvät.<br />
<br />
Ja kemikaalit.<br />
<br />
Toivottavasti te, siis te joilla niitä ongelmia avioelämässä, rahan kanssa tai lasten suhteen on, tiedätte että ajattelen teitä.<br />
<br />
Jaksakaa.<br />
<br />Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-7885227680726046742018-11-29T09:31:00.000+02:002018-11-29T09:31:26.482+02:00Tullakko vai eikö tulla?Talvi siis, jos jotain muita yhtymiä (pun intended) otsikosta otit.<br />
<br />
Näytti jo pakastuvan, luntakin muutama hiutale taivaalta tipahteli. Mutta takapakkia ottaa, ainakin täällä, ainakin nyt aamulla, ainakin toistaiseksi.<br />
<br />
Nollassa ja tuulee niin ettei pystyssä meinaa pysyä.<br />
<br />
Vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta en pidä talvesta, tai lähinnä kylmyydestä, toisaalta olen huolissani ilmaston muuttumisesta. Jotkut jumalat, ne mihin kukainenkin haluaa itse uskoa eivät säähän vaikuta. Me itse tämän olemme tehneet. Lumitöihin minusta ei enää ole, eikä siihen mikään tai kukaan jumala vaikuta. Neurologiakin on niiden ulottomattomissa.<br />
<br />
Toivotaan että kääntyisi normaalimpaan. Joka tapauksessa. Toivotaan että lumen lisäksi taivaalta sataisi kouraani myös muutama, sanotaan nyt vaikka satalappunen.<br />
<br />
Palkkaisin talonmiehen.<br />
<br />
<br />Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-74503387052067974802018-11-22T13:41:00.000+02:002018-11-22T13:43:43.383+02:00Korkealta putoaa kovaaJos vitutukseen voisi kuolla, kuten Väyrys-Paavokin aikanaan epäili, olisin heittänyt henkeni aika monet kerrat.<br />
<br />
Tai sitten minussa virtaa kissojen verta.<br />
<br />
Sairaus ei tunnu reagoivan oikein mihinkään. Ainakaan kemiallisiin yhdisteisiin, teollisesti tuotettuihin, lääkkeiksikin kutsuttuihin.<br />
<br />
Horjun, kaadun, vapisen, ajatus pysähtelee, kömpelökin olen. Kipujen lisäksi siis, ja väsymyksen. Itken joka jonkin jumalan kerta kun näistä ääneen puhun. <br />
<br />
Aina kun jotain uutta saan kokeiltavaksi, suun kautta, ihon läpi imeytettynä, suoraan suoneen tai lihakseen piikitettynä, nousee odotukseni äärimmäisen korkealle. Aina kun joudun jälleen jotakuta uutta lisensiaattia, tohtoria tahi professoriksikin verrattavaa tapaamaan, nousevat ne vieläkin korkeammalle. Ja korkealta on tunnetusti pitkä matka alas.<br />
<br />
Onneksi jokin, joku, jotkut kuitenkin pudotusta pehmentävät. <br />
<br />
<br />
<br />
<br />Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-66075116286197454402018-11-13T13:04:00.000+02:002018-11-13T13:04:11.511+02:00Hommia sohvan pohjaltaKaikki kolme tytärtä harrastaa judoa.<br />
<br />
Vanhimmalla on meneillään kaiketi jo yhdeksäs kausi. Seuraava vyöarvo siintää silmissä piakkoin ja on se ottanut ensimmäisiä askeliaan ohjaajan roolissakin. Tuntuu kiinnostavan, ja siinä niin minä kuin seurakin kannustetaan käytettävissä olevien voimien ja resurssien mukaan.<br />
<br />
Keskimmäisellä on silläkin jo vihreä vyö, mutta ikä aiheuttaa tällä hetkellä sen, että sen judoiluun kuuluu normaalit treenit ja normaalit ja välillä epänormaalitkin kilpailureissut. Kuudetta vuotta sekin kuitenkin tatamilla vääntää.<br />
<br />
Nuorin, pienihän se vieläkin on, kulkee isoimman siskonsa mukana peruskurssia parin muksujudoilu-kauden jälkeen. Vyö muuttaa väriä tammikuussa ja ensimmäinen leikisti oikea kisamatka odottaa marraskuun lopussa.<br />
<br />
Eli aikaa on tullut tatamin vieressä vietettyä, vääntöä katsottua, ihmisiin tutustuttua.<br />
<br />
Siinä määrin että nyt ensimmäistä vuotta olen koittanut kantaa korteni kekoon. Järjestelemällä lasten ja nuorten matkoja, huolehtimalla erilaisista atk-nettiasioista ja niin edelleen. Hienommin sanottuna hallituksessa mukana, vähemmän hienommin niin sanottuna yleismies-jokapaikan höylänä.<br />
<br />
Palkitsevaa. On tekemistä, tuntee saavansa jotain aikaan. Muutakin kuin ruokaa porukalle pöytään tai puhtaita vaatteita päälle pantaviksi. Sopivaa sohvan pohjalta hoidettavaa hommaa ja pääosin silloin kun itselle parhaiten passaa.<br />
<br />
Ja kaiken muun lisäksi judo on hieno laji. Tyttäret oppii liikkumaan, käyttämään kehoaan, pitämään puoliaan. Fyysisestikin.<br />
<br />
Se kun valitettavasti nykymaailman aikaan on taito minkä isä tyttärilleen haluaa.<br />
<br />Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-15439987360894567092018-11-09T10:49:00.002+02:002018-11-09T10:49:36.338+02:00Vähän ankaranpaa painonpudotustaOlen lievästi alipainoinen.<br />
<br />
Ollut jo pitkään. Ja kilojen kerääminen järkevällä tavalla ei todellakaan ole helppoa. Toki voisin kitata kaljaa ja syödä voita suoraan paketista, mutta kun haluaisin painonnousun näkyvän muuallakin kuin vatsakummullani.<br />
<br />
Tai verisuonissani.<br />
<br />
Liekö syynä aineenvaihdunta, sairauteni, lääkkeet jota sairauteeni käytän, mikä lie, hankalaa kuitenkin on. Eikä auta se, että pari päivää konttaan vessanpöntön äärellä, eikä se että pariin päivään ei pysty syömään yhtään mitään.<br />
<br />
Kiitos yhdelle monista lääkkeistäni, jota yritin niin sanotusti alas ajaa. Kun alas ajoa suositellut neurologini ei muistanut liian nopeasta tahdista varoittaa.<br />
<br />
Nyt tunnen oloni jo 95 prosenttisesti normaaliksi. Siis niin normaaliksi kuin kohdallani pystyy olettamaan. Syön jotain, aina vähän, aina tunnin parin välein. Siltikin tiedän että tuon parin päivän aikana tapahtunut vajaan kolmen kilon pudotuksen takaisin saamiseen menee vähintään pari viikkoa.<br />
<br />
Että sellainen lääke.Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-40808108885127882352018-11-02T14:20:00.000+02:002018-11-02T14:20:10.278+02:00Vallan mainiot listatJoskus ottaa, välillä aika ankarastikin päähän huono muistini.<br />
<br />
Siihen että en päivittäisessä elämässä enää pärjää ilman piipittävää kalenterisovellusta tai vallan loistavaa listojenteko-äppiä olen jo tottunut. Kiitos Google ja W<u>underlist.</u><br />
<br />
Mutta ärsyttävää se silti on.<br />
<br />
Varsinkin kun muistot ja muistikuvat menneiltä vuosilta on aika hataria. Lapsuudestani en muista juuri mitään, ehkä yksityiskohdan sieltä ja toisen tuolta. Nuoruusvuodet sekä varhainen aikuisikä ovat nekin hämärän peitossa.<br />
<br />
Puhumattakaan vuosista jolloin tein töitä. Siis oikein kunnolla, liikaakin.<br />
<br />
Liekö tautini syytä, tai aivovammani, en tiedä eikä edes oikein kiinnosta. Paha vaan että kaikkiin näihin elämäni ajanjaksoihin mahtuu kaiken pahan lisäksi hyvääkin. Vaikka nyt tyttärien syntymiset, niiden vauvavuodetkin.<br />
<br />
Ne kiinnostaisi. <br />
<br />
Olen oppinut laittamaan huonoja asioita muistiin. Siis päivittäiseen elämään kuuluvien asioiden lisäksi. Lähinnä varmaan itseni vuoksi, mutta osin myös helpottaakseni lasten ja vaimon arkea. Pitäisi varmaan opetella laittamaan hyvätkin asiat.<br />
<br />
Koska niitäkin kuitenkin on. Kiitos siitä tyttäret.<br />
<br />
Ja ihana vaimo.Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-15877515847485986712018-10-30T13:42:00.002+02:002018-10-30T13:42:42.782+02:00"Pidät sitten suusi kiinni"Pikkuisen jännittää.<br />
<br />
Vaikka ei pitäisi, tyttäristä vanhin se niin sanotusti tulessa tänään on. Judo-ohjaajana ensimmäistä kertaa peruskurssilaisten junnujen treeneissä vetovastuussa.<br />
<br />
Meinasi itse ryhmän hulivili-osaston aisoissa pitää. Leikin ja ihan oikean judonkin aikana.<br />
<br />
Ja uskonkin sen auktoriteetin siihen riittävän. Sen se on jo syksyn aikana näyttänyt, varsinaisen valmentajan kanssa, opettamalla ja opastamalla jämäkästi. Hymyssä suin, mutta jämäkästi. Näyttänyt meille aikuisille että osaa ja näyttämällä junioreillensakin olevansa jo melkoisen taitava.<br />
<br />
"Pidät isi sitten suus kiinni" se sanoi. Meinasi sitten viestittävänsä jotenkin jos apua kaipaa.<br />
<br />
Lupasin yrittää...<br />
<br />
<br />Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-43553097286099284492018-10-27T06:38:00.000+03:002018-10-27T06:38:02.720+03:00Onko hoppu hyväksi?<div style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;">Vaikka on jo
jokseenkin varmaa, että kaupunki verorahoillamme Santasportille
uuden, hienon uimahallin rakentaa, otan silti vielä kerran osaa
hallin ympärillä käytyyn keskusteluun.
</span></div>
<div style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;">Lähinnä siksi,
että rahoillamme ”opistolle” rakennettavaa hallia ollaan
alkuperäisestään kiirehtimässä, sekä siksi, että mitä
isommaksi tyttäreni kasvavat, sitä suuremmaksi käy huoleni heidän
koulunkäynnistään</span></div>
<div style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;">Siihen että lapset
joutuvat päivittäin alttiiksi huonolle sisäilmalle on jo
tulossa, vaikkakin pitkässä juoksussa edes osittaisia ratkaisuja.
Mutta se ei koululaiselle riitä. Päivittäin saan, tai pikemminkin
joudun kuulemaan opiskeluun ja oppimiseen liittyviä asioita, jotka
olisivat ratkaistavissa nopeasti ja selkeästi rahalla. Tärkeimpänä
mieleen tulee oppikirjat ja niiden riittämättömyys.</span></div>
<div style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;">Tekisi mieli vaatia,
mutta nyt kuitenkin pyydän jotakuta viisaaksi itseään tuntevaa
poliitikkoa tai virkamiestä selittämään selkeästi sen, miksi
näin on. Eikö pienempi halli riittäisi? Eikö olisi parempi
huolehtia ensisijaisesti kaupunkilaisista eikä tänne tulevista
muutamasta kourallisesta ”huippu-urheilijoita”? Eikö olisi
järkevämpää panostaa lastemme ja nuortemme oppimiseen tai
vaikkapa perusterveydenhuoltoon, ettei kaupungin kulut
erikoissairaanhoidossa jatkuvasti kasvaisi? Miksi hallilla on niin
kova kiire?</span></div>
<div style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;">Vaikka vastausta en
näille kysymyksille usko saavani. Sen verran hyviä veljiä ja
siskoja keskenään taitavat olla</span>.</div>
<div style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-66674973673651988682018-10-24T11:04:00.000+03:002018-10-24T11:04:45.330+03:00Tatamilla ja tatamin reunallaKaikki kolme harrastaa judoa<br />
<br />
Vanhin yhdeksättä, keskimmäinen kuudetta ja pienin kolmatta vuotta. Isoin on alkanut kiinnostua vyöarvojen korottamisen lisäksi valmentamisesta ja on toista kautta judojunnujen peruskurssilla ohjaajana varsinaisen valmentajan apuna.<br />
<br />
Kilpailevathan ne myös, kaksi isointa ainakin.<br />
<br />
Vaihtelevalla menestyksellä, riippuen ikäluokasta jossa ottelevat ja siitä kuinka hyvin treenaaminen aina milloinkin maistuu. Koitan aina niille korostaa, että voitto on jo se että harjoittelee, osallistuu, viitsii matkustaa ja tekee parhaansa.<br />
<br />
Onneksi seuran valmentajat opastavat ja opettavat saman filosofian mukaan. Tatamin laidalla ei huudeta tahi karjuta, mennään lapset edellä. Huippuporukkaa, muuten. Isot ja pienemmätkin, vyöarvosta riippumatta<br />
<br />
Eilen, taas, ja ties kuinka monennen kerran istuessani tatamin laidalla, mietiskelin ja mielessäni ylpeilin.<br />
<br />
Seitsemänvuotias teki tyylipuhtaasti ogoshia (lonkkaheitto, käsittääkseni) kerta toisensa jälkeen ja kolmetoistavuotias opetti ja neuvoi paristakymmenestä lapsesta koostuvaa, kohtalaisen äänekästä laumaa kuin vanha tekijä. Keskimmäinen treenaa vuoroillaan, sairasteluistaan huolimatta, sekin säännöllisesti ja ikäisekseen kurinalaisesti, ja aina pilke silmäkulmassa. On vaan siinä iässä, että sininen vyö siintää vasta parin vuoden päässä.<br />
<br />
Paikallinen tatami on siis tullut tutuksi. Ja ihmiset tatamilla ja tatamin laidalla.<br />
<br />
Koitan antaa sille ja seuralle jotain takaisin. Muutakin kuin euroja jäsenmaksujen ja kisakahvien muodossa. Sen verran paljon on tyttäret sieltä liikkumisen ja elämisenkin oppia saaneet.Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-17935884157577051202018-10-16T15:40:00.000+03:002018-10-16T15:40:06.603+03:00KyssäkaaliLihatonta ei meillä vietetä, kuten aiemminkin olen varmastikin sanonut. Ei kokonaan. Sekakäyttäjiä olemme, mie, vaimo ja tyttäret.<br />
<br />
Lihaa kuluu silloin vähemmän kun kahdestaan ollaan. Ja niinä viikkoina kun vähemmän ihmisinä kasvaneet täällä ovat, on lihaa jossain muodossa ruokalistallamme taas vähän enemmän. Paitsi possua, joka on pannassa. Paitsi jouluna. Kinkun muodossa, mutta luomuna sekin.<br />
<br />
Mielikuvitus vaan on välillä koetuksella.<br />
<br />
Mitä laittaisi? Minkä väristä? Kausituotteita vai ei? Kotimaista vaiko kauempaa laivattua? Samaa kuin toissapäivänä ja viime viikolla? Mitä siihen kaveriksi?<br />
<br />
Pakko sanoa että possu olisi paljon helpompi. Mutta kun hiljalleen olen alkanut oppia. Uskaltanut kokeilla ja testailla.<br />
<br />
Ja tänään opin, että punainen kyssäkaali ei olekaan punaista. <br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-60696472227254579472018-10-11T14:07:00.001+03:002018-10-11T14:07:23.425+03:00Saastuttaja pahimmasta päästäNyt on meneillään vipinäviikko.<br />
<br />
Siis ajelua sinne, menoa tänne ja kaikkea vähän siltä väliltä. Tatamille kuutena päivänä viikossa, sairaalalle kahtena, kauppareissuja kolmena ja aika monta edes takaisin matkaa kolmelle eri koululle ja takaisin.<br />
<br />
Ja kuten aiemminkin olen sanonut, kaikki sellaisessa kaupungissa, jossa joukkoliikenteestä on muodostumassa kaupunkilaisten oma vitsi.<br />
<br />
Jos se ei sellainen jo ole.<br />
<br />
Vuoden 2005 Nissan on siis itseni lisäksi kovilla. En edes uskalla ajatella kilometrimäärää saati sitten euroja joita polttoaineeseen tulee yhteensä kulumaan.<br />
<br />
Mutta koitetaan kompensoida, vaikka sekin hankalaa välillä on.<br />
<br />
Lihatonta lokakuuta meillä ei vietetä, vaan jatkamme edelleen mallilla, jossa kasvikset ja lähellä tuotetut elintarvikkeet ovat ruokalistallamme pääosassa. Kierrätämme entistä enemmän, vaikka esimerkiksi muovinkeräyspisteelle on pakko Nissannilla suunnata. Korjautamme vaatteita, käytämme kirpputoreja, laitamme ylimääräisen roinan edelleen kiertoon.<br />
<br />
Koitamme siis kantaa osamme yhteisestä vastuusta.<br />
<br />
Odotan sitä päivää kun joukkoliikenne paranisi, sähköautojen hankkiminen halpenisi ja käyttäminen helpottuisi, lähiruoka muuttuisi edes hieman edullisemmaksi, kierrätyspisteitä lisättäisiin ja lapset oppisivat itsekin ompelemaan.<br />
<br />
Ja lottovoittoa.Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-55110644359667361602018-10-08T11:35:00.001+03:002018-10-08T11:35:57.534+03:00Yhteiskunnan alamäkiSynnyin sellaiseen Suomeen, jossa minusta pidettiin huolta. Hoidettiin, lääkittiin, varmistettiin että edellytykset kasvamiselle ihmiseksi olisivat olemassa.<br />
<br />
Kasvoin sellaisessa Suomessa, jossa minua opetettiin, kasvatettiin ja koitettiin varmistua siitä, että ihmiseksi kasvamisen edellytykset käytännössäkin toteutuisivat.<br />
<br />
Tein töitä sellaisessa Suomessa, jossa vastakkainasettelua ei tuntunut olevan. Ei ainakaan näkyvillä, kaikkien edessä ihmeteltävänä. Oletin että kaikilla olisi vähintäänkin mahdollisuus olla ja elää, kenties menestyäkin. Oletin kaikkien olevan lähtökohtaisesti samalla viivalla, oletin että yhteiskunta ja siinä vaikuttavat ihmiset olisivat solidaarisia, inhimillisiä, eivätkä susia toisiaan kohtaan.<br />
<br />
Maailma muuttuu, tiedän. Ja ihminen koittaa pysyä muutoksessa mukana.<br />
<br />
Mutta viime vuosina arvot ovat kääntyneet aivan päälaelleen. Siltä minusta ainakin tuntuu. Ihminen on susi toiselle, kovat arvot voittavat inhimillisyyden, solidaarisuus on vain haave. Syntymässä saatu lähtöviiva ei olekaan kaikille sama.<br />
<br />
Sairas saa sairauteensa hoitoa entistä huonommin ja entistä kalliimmalla. Koululainen saa käytettäväkseen oppimateriaalia jos sitä vain sattuu olemaan saatavilla. Eläkeläinen nipistelee tuloistaan ja miettii ostaako ruokaa, maksaako vuokran vai meneekö apteekkiin, koska kaikki ei välttämättä ole sillä hetkellä mahdollista. <br />
<br />
Raha puhuu ja suurin osa ihmisistä siitä pelkästään haaveilee. Rikas rikastuu entistä enemmän samalla kun köyhä köyhtyy köyhtymistään. Ja keinoja, miten köyhä on edes jossain määrin elämäänsä pystynyt vaikuttamaan koitetaan koko ajan rajata tai jopa kieltää<br />
<br />
Minä. Minulle ensin. Minulle enemmän. Minä olen arvokkaampi kuin sinä.<br />
<br />
Eihän tämän näin pitänyt mennä.Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-4652963822042496552018-10-05T11:48:00.002+03:002018-10-05T11:48:34.533+03:00AivokapasiteettivajausMuistini on jo jonkin aikaa ollut, no, tavanomaista reilua nelikymppistä suomalaista miesoletettua huonommalla tasolla.<br />
<br />
Liekö syynä se, että naamallani tanssittiin ripaskaa yhdeksän vuotta sitten, vaiko sitten se että olen suurimman osan elämästäni ollut sairas.<br />
<br />
Mene ja tiedä. Mutta huono se on. Varsinkin lyhytkestoinen, kaiketi työmuistiksi kutsuttu. Vaikka mielestäni en lapsuudestani saati nuoruusvuosistanikaan oikein yksityiskohtia muista. Saati sitten kymmenen vuoden takaisista hektisistä työvuosistakaan.<br />
<br />
Tuntuu että sumun keskellä olen elänyt. Ihan liian kauan.<br />
<br />
Muutamia vuosia olen fyysisesti toiminut vain oikealla puoliskollani. Vasen kun ei aina pysy tahdissa mukana, laittaa horjahtelemaan ja kaatuilemaan. Kuin kauheassa kännissä olisin, kauempaa katsottuna ainakin.<br />
<br />
Nämä vielä ymmärrän. Kestänkin.<br />
<br />
Mutta kun rusetin solmiminen kengännauhoihin, kauluspaidan hihojen napittaminen tai kolmasluokkalaisen matikan läksyt vaativat äärimmäistä keskittymistä, silti niissä aina onnistumatta, tunnen ja tiedän että aikamoinen vajaus jossain on.<br />
<br />
Vaikka en enää jaksa pitkiä kirjoja lukea tai vaikkapa vieraskielisiä artikkeleita tankata, jaksan silti vielä kirjoittaa ja ajatella.<br />
<br />
Kauhulla odotan sitä päivää etteivät nekään enää onnistu.<br />
<br />
Ajattelematon kun en koskaan haluaisi olla.Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4830429284750863507.post-52339260814673584592018-10-01T15:08:00.001+03:002018-10-01T15:08:07.596+03:00Kolmen vartin känniViinan juonti, tai nätimmin, enemmän eurooppalaisittain sanottuna, alkoholin nauttiminen on viime aikoina jäänyt vähemmälle.<br />
<br />
Älä käsitä väärin, en minä mikään juoppo aiemminkaan ole ollut. Saunakalja silloin tällöin tai pari lasia viiniä ruoan kanssa ja sen jälkeen.<br />
<br />
Suurkuluttajaksi ei siis ole pystytty kutsumaan.<br />
<br />
Vuosikymmenien ajan on elimistööni tungettu jos jonkinlaista rohtoa, myrkkyjäkin. Jotkut vailla tehoa, jotkut hetkellisesti tepsien ja jotkut jopa hieman auttaenkin.<br />
<br />
Mutta vailla, hetkellisesti ja hieman.<br />
<br />
Makasin kolmisen varttia sairaalasängyllä. Hoitajan, joka muuten tuntui olevan varsin asiantunteva ja empaattinen sellainen, annostellessa erilaisia, enemmän tai vähemmän tehokkaita litkuja suoraan suoneeni.<br />
<br />
Tarkoituksenaan omalta osaltaan selvittää lääkäreitä varten se, onko vielä jotain jota pystyisi kokeilemaan. Niiden viidenkymmenen jo kokeillun rohdon, myrkyn ja litkun lisäksi.<br />
<br />
Varsin mielenkiintoinen, osin rentouttava, mutta suurimmalta osaltaan ahdistava kokemus. Kolmen vartin känni, nopealla selviämisellä ja ilman krapulaa.Artohttp://www.blogger.com/profile/11460441774159178911noreply@blogger.com0