tiistai 12. joulukuuta 2017

Hiljaisuus...

...vartin yli kolme, iltapäivällä, joulukuisena arkipäivänä, keskellä pimeintä talvea, tuntuu omituiselta ja pelottavaltakin.

Päiviini kun ei hiljaisuuden ohella juurikaan muuta nykyään kuulu, kotitöiden lisäksi ja niiden jälkeen.

Tällaisina viikkoina, kun tyttäriä ei juurikaan näy, hiljaisuuteen sotkeutuu usein mukaan yksinäisyys. Luulisi että sitä osaisi arvostaa, näillä kymmenillä. Mutta aina ei osaa. Joskus onneksi kuitenkin.

Ja hiljaisuudessa kun on sekin huono puoli, että silloin ehtii ajattelemaan. Ja ajatella ei aina jaksa..

Koitan siis olla mahdollisimman toimelias, tikusta asiaa ja niin pois päin. Ettei menisi pelkäksi kahvitteluksi ja sometteluksi, niiden ajatusten joita ei aina jaksaisi lisäksi.

Kaikki kolme karvakorvaakin nukkuvat. Taidanpa herätellä ja kysellä niidenkin kuulumiset.

 Loppuu se hiljaisuus.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi100

Ristiriitaisia tunteita, näin satavuotispäivänä.

Toisaalta, ja ehkä kuitenkin enemmän, osaan tuntea kiitollisuutta isänmaatamme ja sitä aikanaan puolustaneita kohtaan.

Mutta toisaalta tunnen suurta myötähäpeää.

Varsinkin näitä "kansallismielisiä" kohtaan. Ja lainausmerkit siksi, että on kansallismielisiä ja sitten on "kansallismielisiä".

Ja poliitikkojamme, valtakunnantasolla, kaikkine sekoiluineen ja oman edun tavoitteluineen. Sillä sitähän tämän päivän politiikka on: sulle ja vähän enemmän mulle...

Toivottavasti päivän päätyttyä vallalle jää tuo kiitollisuus, hyvä mieli kuluneista vuosista, niin omista kuin Suomenkin.

Ja sen verran tiedän jo nyt, että jos joku SoMessani edes yrittää toivottaa Hyvää Itsepäisyyspäivää, on ärtymykseni oleva suuri ja mahtava.

torstai 23. marraskuuta 2017

Maailma muuttuu

Ja saakin muuttua. Pitääkin. Paitsi jos kysytään keski-ikäistyvältä suomalaiselta, ja varsinkin mieheltä.

Itse olen keski-ikäistyvä suomalainen mies ja en enää oikein jaksa ymmärtää sitä paatoksellisuutta millä tavoin osa kaltaisistani muutoksiin suhtautuu. Kaiken pitäisi olla ennallaan tai samoin kuin kultaisella kahdeksankymmentä-luvulla. Mikään tai kukaan ei saisi muuttua.

Mutta kun maailmalla on kautta historian ollut taipumus sitä tehdä. Asioilla, ihmisillä ja ennen kaikkea ihmisten tavalla ajatella ja suhtautua.

Jos sosiaalinen media olisi sata vuotta sitten ollut juttu, olisi siellä silloin päivitelty että "Saatana naisille mitään äänioikeutta anneta", tai "Rajat Auki! Itsenäisyyttä ei ennenkään olla kaivattu", tai vaikkapa "Kiitos kieltolaista. On mukava että meitä holhotaan".

Ajatteleppa sitä, lajitoverini.

On aivan sama sille, miksi äitiyspakkausta kutsutaan. Ja on aivan sama sille, jos joku haluaa viettää läheisenpäivää. Ja jos haluamme kasvattaa lapsiamme haluamallamme tavalla, ei siinä sinkkosilla eikä muillakaan pitäisi olla nokan koputtamista.

Olen vihervassari, feministi, anarkistikin. Olen vanhempi ja kasvattaja ja en halua että lapseni opettelevat elämistä erilaisuuden pelon ilmapiirissä.

Että koittaisitte antaa ihmisten elää, olla ja kehittyä.

Ja maailman muuttua.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Odotuksen aikoja

Pikkujoulu, joulu, uusivuosi ja ensi vuosi.

Siinäpä sitä taas on odoteltavaa. Itselle ja laumalle.

Ja taas on tuntunut siltä että tuon kaiken odottaminen on pitänyt aloittaa jälleen kerran entistä aikaisemmin. Syyskuussa jouduin käymään ensimmäisen joulupukki-keskustelun, lokakuussa ilmestyivät konvehdit kauppoihin.

Ja marraskuussa lehdet ja netti ja radio suoltavat pikkujoulu- ja jouluasiaa niin että korvista ja silmistä aivoihin imeytyvät asiat ulostautuvat saman tien lievänä vitutuksena sekä odottamisen paineena sekä ajatuksina ja tekoina ulos.

Pikkujouluissa pettämisestä ja täysin estottomasta juopottelusta tehdään iltapäivälehdissä hyväksyttävämpää kuin tammikuun pakkasilla. Ja postilaatikot täytetään toinen toistaan paksummilla lelumainoksilla joiden piilottamisesta aikuiset haaveilevat samalla kun vähäjärkisemmät jo niitä selailevat ja värikynillä niihin omia merkintöjään rustailevat.

Ja myönnetään: itsekin mukaudun ja virran mukana kuljen ja ostan konvehteja jo lokakuussa ja joululahjoja syyskuussa ja prisman pakastealtaalla suunnittelen kinkun ostoa jo marraskuussa. Ja olen jo monta viikkoa päättänyt itsekseni että "kyllä mie huomenna soitan ja varaan sen pukin aatolle".

Sanovat että joulu on kerran vuodessa.

No kyllä, mutta pitkä se on - ja lukuunottamatta aattoillan rauhoittumista kera punaviinilasin - melkoisen kiireinen, kylmä ja synkkä.

perjantai 3. marraskuuta 2017

Kamala ihminen?

Koitan kasvattaa, pääosin joka toinen viikko, kolmea ihanaa tytärtä.

Ja vaikka tätä jokatoinenviikko-rytmiä on kulunut jo vuosia, niin siltikin jokaisena sunnuntaina kun niitä pois taas vien, tuntuu kuin pieni palanen sydäntä olisi repaistu vähäksi aikaa irti.

Samalla yritämme yhdessä vaimonkaltaisen kanssa opettaa niille, muun olemisen ja elämisen taitojen lisäksi sen, että niiden sukupuolella ei viime kädessä ole mitään väliä.

Uskon tasa-arvoon. Uskon sukupuolineutraaliuuteen. Uskon siihen, että tytöt ovat yhtä lailla päteviä kuin pojat, ja pojat yhtälailla kuin tytöt. Uskon myös siihen, että valitettavasti niitä tullaan joskus tulevaisuudessa määrittelemään naiseutensa vuoksi.

Siksi minusta tuntuu äärimmäisen pahalta se, että kaltaisiani setämiehiä lyödään sen vuoksi että vietämme isänpäivää.

Empatiakyvyttömiksi sanovat.

Vaikka kasvatuksen nuorana on tasa-arvo, kanssaihmisten kunnioittaminen. Hämmästyttää...

Olenko siis kamala ihminen?