keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Tänään minua harmittaa...

... se että mansikanmyyjät eivät ilmoita päivän hintaa viiden kilon laatikolle.
... se että hyväosaisiksi tietämäni ihmiset myyvät kirpputoreilla tavaroita jollaisia jotkut antavat ilmaiseksi.
... se että Katsomon äppi ei androidillani taaskaan toimi.
... se että keskellä heinäkuuta pitää ulkona palella takki päällä.
... se että televisiosta tulee aamupäivisin ainakin kolmella kanavalla ostosteeveetä.
... se että yksi koirista söi ulkona ruohoa ja pyysi päästä sisälle sen pois oksentamaan.

Mutta tänäänkin olen kiitollinen siitä, että saan rakastaa maailman ihaninta naista ja kolmea mainiota tytärtäni.

Eli hyvinkin plussan puolella, jos yllä mainittuja ynnäilee.

perjantai 7. heinäkuuta 2017

The Wanderer - Amorphis

Copyright to Amorphis - Thank you for the great song...

Behold this man on the road
The burden that he holds
He lost it all but still he carries on
The dead are left behind
On the road of pain and grief
Promises have been broken
Once again he's been deceived

Homeless man he is
A wanderer without a hope
Why this heavy burden
What does he seek
Homeless man he is
Searching for his dreams
Why this heavy burden
Lost all his beliefs

The Spirit Roams

Behold today the face of this man
He smiles now as he knows
He's burden starts to slowly fade away
He laughs at himself
Now it's easy to let go, of futile and the needless
To let it lie, to let it go

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Vahvojen ja hyväosaisten vastuu

Olikohan lienee viime viikkoa, kun kokoomuslaisten suojatyöpaikkojen haltijoiden kerho sai uuden jäsenen Alexander "sori siitä" Stubbista. Aika hurjalla liksalla jopa...

Yhtä koviin ansioihin ei entinen kansanedustaja Tapani Mäkinen (kok.) tule yltämään. Mutta samaan kerhoon lienee jäseneksi pääsemässä, saadessaan pestin oikeusministeri MikäSenNimiNytOlikaan (kok.) erityisavustajana.

Istuva, ei härkä, vaan päällysministeri lausui aikanaan jokseenkin näin:

"Tarvitsemme kohtuuden ja samassa veneessä kulkemisen viestejä. Vahvojen ja hyväosaisten on kannettava muita suurempi vastuu. Vetoan syvästi elinkeinoelämään, poliittiseen johtoon, kirkon johtoon että näytämme esimerkkiä. "

On siis edelleen niin, että Sipilän esimerkkiä nämä "vahvat" sekä "hyväosaiset" pyrkivät noudattamaan:

Koplaamalla, lypsämällä, hyväksikäyttämällä. Tavoilla, joita minua viisaammat politiikaksi kutsuvat. Heikot ja huono-osaiset unohtaen, oma etu edellä, kaverin etu toisena ja kansan vasta siellä loppupäässä.

Eivätkä osaa edes hävetä.

Ja kannattajansa ovat niin sokaistuneita, että tulevat äänestämään samoja Hyviä Veljiä yhä uudestaan.

Koplaamaan, lypsämään ja hyväksi käyttämään.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Yhdessä itkien

Kolme lasta on opettanut aika lailla.

Lähinnä elämää ja elämistä. Ja elämään ja elämiseen suhtautumista. Mutta siis aika paljon kuitenkin.

Alkuun olin yliherkkä kaikelle itkulle ja ennenkaikkea surulle mitä ne kukin vuorollaan kokivat. Tuntui että oma maailmani romahtaisi sillä hetkellä kun joku niistä itki ja huusi harmitukseensa tai kolahtaneen varpaansa vuoksi.

Mutta käsittääkseni olen oppinut. Enää ei maailmat romahtele samaan malliin kuin kymmenen vuotta sitten.

Paitsi yhden ajoittain sietämättömäksi yltyvä kipu. Itkuiset kyselyt siitä että miksi isi, miksi? Milloin voisi loppua, miksi mikään ei auta?

"Miksi isi sie et auta!!!"

Vaikka ei kai tuollaiseen pidä tottuakaan. Ei lapsen siihen että sattuu eikä isän siihen että sillä sattuu.
Kädestä pitäminen ja yhdessä itkeminen saattaa joskus olla parempi apu kuin molemmat käsikauppalääkkeet yhtä aikaa.

Minulle on sanottu että lääketiede kehittyy. Ja olen sen omakohtaisesti myös saanut huomata. Tai joutunut huomaamaan...

Siksi en vielä luovu toivosta vaan jatkan sen kanssa yhdessä itkemistä. Sillä kun on vielä elämää aika lailla edessä.


torstai 25. toukokuuta 2017

Niinistön ajan lapset

Muistan hämärästi Kekkosen kuoleman. Hämärästi, vaikka taisin jo lähennellä kahdeksaa silloin.

Ja koska muistikuvani ajasta ovat vaimeat, katselin kiinnostuneena, jopa silmäkulmat pikkaisen kostuen, kun kenraalit Koivistoa kirkosta ulos saattelivat.

Koiviston ajan lapsi kun olen.

Kunnioitukseni edesmennyttä presidenttiä kohtaan on kohtalaisen suuri. Nuoruuteni vuosiin kun mahtuu aika lailla sellaista, mistä maamme ei olisi näinkin kuivin jaloin selvinnyt. Siis ilman Koivistoa.

Se on jämpti niin.

Mietiskelin, kun lasteni kanssa katselimme kulkueen hiljaista liikkumista pitkin Helsingin katuja, että millä tavalla ne, sitten joskus, muistelevat tätä päivää. Ja tätä aikaa.

Niinistön ajan lapsina. Sataneljäkymmentä vuotiaassa Suomessa.

Pystyn vain toivomaan, en siis uskomaan, että ajatukset niillä ovat edes lähellekään samanlaiset kuin minulla nyt.  Presidentti Niinistöllä olisi edellytykset olla suuri valtiomies.

Melkein yhtä suuri kuin Koivisto.