Koitan osaltani kasvattaa kolmea tytärtä. Osaltani sanon siksi, että pikkuakkojen perhepiiri on laaja: Minä, vaimontapainen, niiden äiti ja äidin mies.
Sitä osuutta, mikä minulle kolmikon kasvattamisessa on suotu, koitan luonnollisestikin hoitaa parhaan kykyni mukaan. Pelisäännöt perheissä ja perheiden kesken on jokseenkin selvät - pahoja yhteentörmäyksiä ei onneksi ole tullut.
Mutta vaikka itse ja muutkin niiden lähellä koittaa tehdä parhaansa, on yhteiskunta ja kanssaihmiset aina valmiina vähän potkimaan.
Sanomaan että ei noin, vaan tee näin taikka niin.
Koulun suhteen törmää viikoittain asioihin, joiden suhteen saatamme joutua yllyttämään tyttöjä olemaan edes vähän vastahankaan. Avaamaan suunsa ja olemaan parhaassa tapauksessa avoimesti eri mieltä. Solidaarisuuden puute ja kaikenlainen tasa-arvon puuttuminen päällimmäisinä.
Ja jos koulun suhteen sattuu olemaan hiljainen viikko, niin media antaa varoittamisen aiheita. Solidaarisuudesta, toisten huomioon ottamisesta, tasavertaisuudesta ylipäätään. MeToo, avioliittolaki, aktiivimalli, naisten oikeudet, mitä kaikkia näitä nyt onkaan.
Mutta ennen kaikkea varoittamisen aiheita ihmisistä. Siitä miten ihmiset ovat erilaisia, eikä välttämättä hyvällä tavalla. Siitä että on ihmisiä jotka vähät välittävät kaikesta siitä mitä koitamme tytöille opettaa.
Ja että maailma on täynnä ihmisiä jotka ovat valmiita polkemaan toiset jalkoihinsa saavuttaakseensa omat, erilaiset tavoitteensa.
Kaikkeen en, ja emme, pysty niitä valmistamaan. Pystyn, ja pystymme pelkästään antamaan elämisen eväiksi parhaaksi katsomamme opit, ohjeet ja ennenkaikkea arvot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti