Haluaisin joskus olla kuin kuusivuotias heinäkuisen viikonlopun aamuna.
Vähän ennen kahdeksaa, sohvalla, piirrettyjä katsoen, kasvoilla ilme joka on vain ja ainoastaan kuva rauhallisuudesta, onnesta ja mielestä vailla huolia.
Tuollaisen kuvan haluan piirrettävän syvälle huonoon muistiini - siten ettei se milloinkaan sieltä pyyhkiytyisi pois.
Koska osaahan se olla rauhaton, onnetonkin ja huolissaan. Ehkä osaisin sitten tarvittaessa sitä rauhoittaa ja lohduttaa. Ja viedä osan niistä tuhansista ja taas tuhansista tulevista huolista siltä pois.
Mutta siihen asti koitan, aina kun oma oloni on rauhaton taikka onneton, kaivaa ajatuksistani esille sen kuvan tuosta kuusivuotiaasta ihanuudesta.
Vailla huolia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti