Kävimme hellun kanssa viikonloppuna festivaaleilla. Musiikin vuoksi sinne en suoranaisesti lähtenyt, lähinnä sen tunnelman, jonka musiikki saa aikaan. Ja olemaan yhdessä.
Törmäsin vanhaan ystävään, siis ystävänä vanhaan, ei vielä ihan ikäloppuun. Kaveriin jonka kanssa monet itkut on itketty, mutta onneksemme vielä enemmän olemme yhdessä nauraneet.
Vaikkakin ikäloppuja alamme kaiketi hiljalleen olla. Sen verran harvoin on aikaa ja mahdollisuutta yhdessä nauramiselle.
Mutta silti löysin jälleen sen ystävyyden tunteen. Sen kuinka helppoa vanhan kaverin kanssa on olla, jutella, nauraa ja vähän juodakin. Ei se ystävyys katoa minnekään, ei vaikka vanhenemme ja laiskistumme vuosi vuodelta. Kahdella päähän potkitulla, mutta parempaakin löytäneellä...
En pysty lupaamaan enemmän aikaani tai viitseliäisyyttäni. Tai terveyttäni. Mutta sen pystyn lupaamaan, että kun seuraavan kerran kahvikupin äärelle istumme, löytyy se sama ystävyyden tunne.
Yhä uudestaan, eikös?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti