keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Poliitikon tauti

Olen pitkin kulunutta vuotta hiljaa naureskellut Kittilän kuntapäättäjien kootuille seikkailuille.

Tämä 2000-luvun Lapin saaga kun on suonut sitä seuraaville toinen toistaan ihmeellisempiä käänteitä. Ihmetellä on saanut, ihmettelemästä päästyäänkin.

Valtion kanta koveni kuluneen syksyn aikana sellaiseen pisteeseen, että kaltaiseni tavan tallaaja kuvitteli eilen kokoontuneen kunnanvaltuuston vihdoin ja viimein viheltävän pelin poikki.

Mutta ei.

Vaikka eipä ole iso salaisuus, se että kaveria ei jätetä.

Siltikin Kittilän päättäjien käsitys oikeudenmukaisuudesta ja ennen kaikkea moraalista näyttää olevan ihan eri planeetalta.
Meinaan, että jos vaikkapa osakeyhtiön hallituksessa istuvia alettaisiin syytteeseen asettaa, olisi se porukka siirretty syrjään. Ja äkkiä.

Poliitikko, niin valtakunnan tasolla kuin divarissakin on äärimmäisen altis sairastumaan viime vuosina yleistyneeseen vaivaan, jonka oireita ovat ainakin vallanhimo, oman edun tavoittelu sekä hiljalleen pois kuihtuva käsitys moraalista.

Lääkettä tautiin ei ole, tokkopa edes kehitteillä. Äänestäjä toimikoon ensihoitajana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti