Auton keula osoittaa illalla Ouluun. Ja Oulussa odottaa elämäni ensimmäinen Airbnb.
Ilmankin olisin pärjännyt, luulisin. Mutta halvemmaksi osoittautui kuin hotelli. Ja koska aamupalaa ei tarvita.
Tyttäristä keskimmäinen joutuu jo ties kuinka monennen kerran lyhyen elämänsä aikana tutkittavaksi, ronkittavaksi ja toivon mukaan kuntoon laitettavaksi. Sen verran kauan on alkujaan terveyskeskuslääkärin virheestä alkunsa saanut ammottava reikä tärykalvossa kuuloa heikentänyt.
Kaiken muun kokemansa paskamaisuuden, tutkimisen ja ronkkimisen lisäksi.
Olen 43 vuotias ja isä olen ollut 13 vuoden ajan. Ja vieläkään en ole tottunut siihen että lapsi huutaa kipuaan ja että "auta, isi, auta, vie kipu pois, mie en kestä..."
Jos tapanani olisi rukoilla, rukoilisin nyt. Mutta Waltarin sanoin,
"koska
taivaallisista voimista on kokemukseni ollut että he pysyvät vaiti,
milloin heitä tuskan ja hädän hetkellä eniten tarvittaisiin, ja
maallisten voimien apua on turha pyytää, ellei heille ole tarjottavana
etua tai ylistystä minkä he laskisivat apunsa arvoiseksi."
Koitan siis purra hammasta, itken sitten jälkeepäin.
Tai jospa kaikki menisikin nyt hyvin, ilman kipuja ja huutoja ja itkuja? Toivottavasti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti