Kipu on paskamainen kaveri.
Varsinkin kun se on ollut seurana jo vuosikymmeniä.
Varsinkin kun normaalin ihmisen normaaliin kipuun tarkoitetut lääkkeet ei auta.
Varsinkin kun juoksee lääkäriltä toiselle ja joutuu aina pettymään.
Varsinkin kun tarjolla olisi vielä jotain johon ei kuitenkaan ole varaa.
Koska yhteiskunta ja viranomaiset niin ovat viisaudessaan, jakkupuvuissaan ja pikkutakeissaan niin päättäneet.
Ja kun syöt ja imeytytät ihosi läpi niitä joita normaalin ihmisen kipuun ei ole tarkoitettu ja joita jakkupukuiset sinun sallivat, niin ensin ilahdut, sitten petyt, sen jälkeen toteat että parempi tämäkin kuin ei mitään.
Ja kun sairautesi, se jonka vuoksi syöt ja imeytät ihosi läpi pahenee viikosta toiseen. Väsyt, istut, makaat ja jos askellat, askellat horjahdellen, että kohtapa minä taas kaadun ja jos en niin ainakin melkein.
Niin että paskamaiseksi tätä ajoittain voisi väittää.
Onneksi on kuitenkin pilkahduksia. Kolme pientä ja yksi niitä vähän isompi. Muuten olisi kaksin verroin vaikeampaa.
Pystyisimpä sen niille kaikille kertomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti