tiistai 21. elokuuta 2018

Automaattiohjaus?

Minulla on 2005 vuosimallin Nissan. Ihan vailla hienouksia. Täysin vailla tehoja ja suorituskykyä, vailla tietokoneita ja avustimia ja uusimpia hilavitkuttimia.

Ratti ja neljä pyörää siinä on. Ja ovet joista osan saa paiskaamatta kiinni. Polkimetkin toimii ja radiosta raikaa rokki, paitsi silloin kun tyttäristä vanhin istuu edessä ja vaihtelee kanavia jumputuksesta jumputukseen.

Meinaan että oppisikohan tuo, siis Nissan, kun sillä ikää jo kuitenkin on, ajelemaan kotipihalta harrastuspaikalle suunnilleen itsestään? Aika monena iltana kun suuntana kuitenkin sama tatami on.

Vaikka itsepä olen kuoppani tähänkin kohtaa kaivanut.

Ja en minä oikeasti valita, oppivatpa uutta, oppivatpa liikkumaan, oppivatpa kunnioittamaan ja oppivatpa itseänsä puolustamaan.

Ja saanhan minäkin siinä samalla joitain kosketuksia kodin ulkopuoliseen elämään. Touhuan ja auttelen mukana, harrastuksena minullekin. Vielä kun jotakuinkin jaksan ja asioista ymmärrän.

Santasport, me tullaan taas. Pian.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti