perjantai 25. elokuuta 2017

Uskossaan vahvat

Viime perjantainen puukkohullun terrori-isku taisi tehdä tehtävänsä. Herätti kauhua ja pelkoa, alkoi jakamaan kansaa eri leireihin, kiihotti jo ennestään kiihottuneita.

En ala ottamaan kantaa politiikkojemme sen jälkeisiin toimiin, politiikan tuntemukseni ei sellaiseen riitä. Mutta elämänkokemukseni oikeuttaa ottamaan kantaa kaltaisteni tavallisten ihmisten käyttäytymiseen.

Sen verran paljon on netissä viikon aikana huudeltu. Oman käden oikeudella uhottu, meitä suvakkeja saunan taakse haaveiltu, uuden "Aatun" tulemista toivottu, sairaanhoitajia uhkailtu sekä syyttömien kimppuun hyökkäilty.

Ja ainakin omassa somessani huomasin sen, että ei-niin-suvakkien suosimat uutismediat kaivoivat sähköisestä naftaliinista esille taas "esimerkkejä" maahanmuuttajien saamista suunnattomista kuukausittaisista rahasummista. Jälleen kerran vailla lähdekritiikkiä, uskomatta lainkaan selkeitä todisteita siitä, että näitä "uutisia" on rankemmalla kädellä muokattu omaan totuuteen sopiviksi.

Sanon ei-niin-suvakki siksi, että eihän rasistia joka kutsuu eri mieltä olevia suvakeiksi, huorittelee ja homottelee, saa loukata. Pahaa mieltähän siitä uskossaan vahvalle isänmaan ystävälle sillä vaan saa aikaan.

Inhoan väkivaltaa, koska sellaista jouduin aikanaan kohtaamaan. Enkä toivo kenenkään väkivallan kohteeksi joutuvan. Mutta jos minulla olisi valtaa, saisi jokainen väkivallalla mässäilijä joutua kokemaan edes murto-osan siitä tuskasta mitä väkivalta pahimmillaan kohteelleen tuottaa.

Vaikka tokkopa ei-niin-suvakki sellaisestakaan tokenisi.

Koska on uskossaan vahva.




sunnuntai 20. elokuuta 2017

Olisi pitänyt arvata

Tein eilen virheen.

Ja olisi pitänyt arvata.

Kiihkoissaan kirjoittelevan, omaan aatteeseensa sokeasti uskovan vihantäyttämiin lausahduksiin ei olisi kannattanut reagoida.

Mutta kun teksti alkaa olemaan sillä tasolla, että argumentointi rajoittuu pelkästään raiskaustoiveisiin ja alatyylisiin, alapäitä koskeviin huudahduksiin, en kerta kaikkiaan voinut olla ns hiljaa.

Ja olisi pitänyt arvata.

Päivän kuluessa minulle toivotettiin takalistooni jos jonkinmoista välinettä ja elintä, minusta leivottiin kiusaaja, nimittelijä ja illan pimetessä alkoi suoranainen uhkailu.

Koska en halunnut että "suomalaisille" alettaisiin maksamaan tapporahaa eriväristen ihmisten "hoitamisesta". Koska en ollut sitä mieltä, että "Aatu aikanaan teki hyvin" tai en toivonut uuden "Aatun" tulemista.

Ja koska kerroin omia mielipiteitäni. Ja koska olin eri mieltä...

Olisi pitänyt arvata, että kun argumentit rauhalliseen keskusteluun loppuvat, ei näiden ihan kantasuomalaisten fundamentalistien keinovalikoimaan muuta kuulu.

Edelleen tuomitsen kaikenlaisen väkivallan. Ihan ketä tahansa kohtaan. Mutta en myöskään hyväksy sitä että kokonaista ryhmää ihmisiä alettaisiin vainoamaan yhden tekemisten vuoksi.

Koska jos näin käy, joudumme kaikki, niin suvakit kuin rasistit äärimmäisen vaaralliselle tielle.


tiistai 15. elokuuta 2017

Kolmenkymmenen vuoden ystävyys

Kävimme hellun kanssa viikonloppuna festivaaleilla. Musiikin vuoksi sinne en suoranaisesti lähtenyt, lähinnä sen tunnelman, jonka musiikki saa aikaan. Ja olemaan yhdessä.

Törmäsin vanhaan ystävään, siis ystävänä vanhaan, ei vielä ihan ikäloppuun. Kaveriin jonka kanssa monet itkut on itketty, mutta onneksemme vielä enemmän olemme yhdessä nauraneet.

Vaikkakin ikäloppuja alamme kaiketi hiljalleen olla. Sen verran harvoin on aikaa ja mahdollisuutta yhdessä nauramiselle.

Mutta silti löysin jälleen sen ystävyyden tunteen. Sen kuinka helppoa vanhan kaverin kanssa on olla, jutella, nauraa ja vähän juodakin. Ei se ystävyys katoa minnekään, ei vaikka vanhenemme ja laiskistumme vuosi vuodelta. Kahdella päähän potkitulla, mutta parempaakin löytäneellä...

En pysty lupaamaan enemmän aikaani tai viitseliäisyyttäni. Tai terveyttäni. Mutta sen pystyn lupaamaan, että kun seuraavan kerran kahvikupin äärelle istumme, löytyy se sama ystävyyden tunne.

Yhä uudestaan, eikös?