torstai 26. huhtikuuta 2018

Nurinkurin-päivä

Menin hakemaan eskarilaista.

Yksi tarhan tädeistä (suonette anteeksi kaikki itseäni nuoremmat päiväkodeissa työskentelevät) istui nuorempien välipalapöydässä paita väärinpäin yllään.

Meinasin asiasta mainita, koska tuttuhan täti on, jo kahdeksan vuoden ajalta kun kolme tytärtäni, osin yhtä aikaa ja osin vuorollaan ovat samaisessa päiväkodissa kasvaneet.

Seuraavassa huoneessa oli läjä vieläkin pienempiä ihmisenalkuja. Ja silmiini pisti ainakin yksi kirkkaanvärinen peruukki ja lisää väärin päin päällä olevia vaatteita. Kolmannessa huoneessa, siinä missä eskarilaiset omenoitaan puputtivat, istui omani täti pyjamassaan, lapset vaatteet väärinpäin, osa naamiaispuvuissa ja osa kasvot maalattuina.

Ja ainakin omani silmistä paistoi ilo ja riemu.

Mietin taas, kuinka onnellinen olen saanut olla siitä, että akkalaumani on saanut siellä olla. Oppimassa ja leikkimässä, liikkumassa, näyttämässä ilojaan ja surujaan. Ja kasvamistaan.

Ja kuinka tyytyväinen olen vuodesta toiseen ollut siitä, että laumaa on ollut opettamassa, leikittämässä ja liikuttamassa suuri määrä ammattilaisia. Silti osoittaen ymmärrystä ja empatiaa, kovuuttakin tarvittaessa. Omalta, ajoin isoltakin osaltaan vaikuttamassa siihen millaisiksi tyttäret ovat kasvaneet ja ovat kasvamassa.

Seuraavan kerran kun joudun lukemaan päiväkodeissa työskentelevien ihmisten ahdingosta, tulen taatusti muistamaan väärinpäin puetut vaatteet, värikkäät peruukit ja pyjamissaan istuvat kasvatuksen ammattilaiset.

Sellaisen vaikutuksen ovat minuun tehneet, nämä nykyiset ja lukuiset aiemmatkin.

Enkä osaa tämän enempää kiitollisuuttani heitä kaikkia kohtaan osoittaa. Tai ehkä otan itseäni niskasta kiinni ja sanon tämän saman silloin kun viimeinen tarhapäivä koittaa.

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Tarralenkkarit

Tauti jonka ristikseni olen aikanaan saanut, elää omalla tavallaan omaa elämäänsä.

Joskus tulee eteen asioita joista suoriutuminen vaatii äärimmäistä keskittymistä, jos edes silloinkaan ottavat järjestyäkseen.

Paidan hihan napin napittaminen. Kengännauhojen solmiminen. Joskus jopa puhuminen.

Lääkkeitä minuun on pumpattu viidettäkymmenettä eriä, päähänkin on johtoja asenneltu. Silti elän, tai siis joudun elämään siinä toivossa, että ehkäpä seuraavalla reseptillä, tai edes sitä seuraavalla.

Tai sillä jonka saisi apteekista ulos kuudellasadallakahdellakymmenelläseitsemällä eurolla ja kolmellakymmenellä sentillä - ja se ei edes niitä paljon puhuttuja kiksejä toisi, saattaisi vain vapinaa rauhoittaa ja kipuja karkoittaa.

Odotellessa koitan keksiä keinoja joilla sairauttani piilottelen, etten ihan sekavalta tai humalaiselta näyttäisi.

Ja laitan tarralenkkarit ostoslistalle. Kai niitä aikuistenkin kokoja tehdään.