lauantai 24. helmikuuta 2018

Raha, politiikka ja hyvät suhteet

Tasa-arvo tai tasavertaisuus.

Kumpikaan ei vieläkään, jonkun herran vuonna 2018 ole todellisuutta.

Ne jotka kokevat olevansa tasa-arvoisia ja tasavertaisia kanssaihmisensä kanssa vähättelevät niitä jotka eivät samoin koe. Molemmista puhutaan ja molemmista väitellään. Molempien takia uhriudutaan ja aina on niitä joiden mielestä kummassakaan ei pitäisi olla valittamista.

Mutta kun on.

Lapset ovat eriarvoisia. Naiset ovat eriarvoisia. Sairaat ovat eriarvoisia ja vanhukset ovat eriarvoisia.

Raha, politiikka, suhteet ratkaisevat.

Sen kenen lapsi saa käydä koulua terveessä ympäristössä. Sen kenen vaimo tai tytär joutuu pelkäämään. Sen kuinka nopeasti ja kuinka hyvää hoitoa saat. Ja sen, saatko elää elämäsi viimeiset ajat ihmisen arvoisesti.

Tai sitten koitamme ottaa opiksi ja opetamme lapsillemme toisin. Meillä muilla kun kykyä muutokseen ei näytä olevan.

torstai 22. helmikuuta 2018

Vilu, nälkä ja kauhu

Tekisi mieli marmattaa.

Mutta kun tuntuu että viime aikoina ei muusta oikein ole ollut aihetta kirjoittaa.

Välillä vaikuttaa että koko maa on ihan sekaisin. Ihminen polkee toista, kuvainnollisesti tai ihan fyysisestikin. Pakkopalautukset, leikkaus-politiikka, työttömien kurittaminen, rasistit... Potkuja päähän sinne ja tänne.

Ja jos koko maa on sekaisin, niin sekaisin on myös kotikaupunkini. Tai ehkä ajoittain jopa enemmänkin. Kepu-mafia ja hyvät veljet johtavat kaupunkia rautaisella otteella, uudistuksia ja päätöksiä tehdään raha, ei ihminen edellä. Koitetaan tehdä ihmisen elämästä koko ajan pikkuisen hankalampaa, niin valtakunnan mittakaavassa kuin paikallisestikin. Isommat vievät ja pienemmät koittavat parhaansa mukaan vikistä.

Luin jostain, että maailma ei tule loppumaan mihinkään luonnonkatastrofiin, vaan että maailma lopettaa hiljalleen itse itsensä, eliitin porskuttaessa ja pienten ihmisten täristessä vilusta, nälästä ja kauhusta.

Nyt tärisen itse vain kivusta sekä helvetillisen aivosähkövaurioni takia. Viluun ja nälkään onneksi on vielä matkaa. Kauhu sitä odotellessa on jo olemassa.




maanantai 5. helmikuuta 2018

Kun lumet katolta tipahti

Katselit suoraan silmiin. Ihan kuin jotain olisit maailmasta ja minusta ymmärtänyt. Puolen tunnin vanhana.

Katseessasi oli tarkkuutta. Samaa mitä edelleenkin on. Ja samalla jotain syyttävää, näytit ajattelevan että minunhan syytä se oli, se että piti aluksi huutaa ja rääkyä ja olla riepoteltavana.

Kasvoit liiankin nopeasti älykkääksi, ymmärtäväiseksi, sarkastiseksikin. Vauvasta lapseksi ja lapsesta nuoreksi.

Kolmetoista vuotta on pitkä aika. Ja pitkän ajan sisään on mahtunut ihmiselämän verran asioita, hyviä ja huonojakin. Silti ei ole kulunut päivääkään etten olisi sinua ja siskojasi ajatellut ja rakastanut.

Ja ollut sinusta ylpeä.

Hyvää syntymäpäivää, sinulle, jonka katolta pudonneet lumet maailmaan säikäytti.