Pikkujoulu, joulu, uusivuosi ja ensi vuosi.
Siinäpä sitä taas on odoteltavaa. Itselle ja laumalle.
Ja taas on tuntunut siltä että tuon kaiken odottaminen on pitänyt aloittaa jälleen kerran entistä aikaisemmin. Syyskuussa jouduin käymään ensimmäisen joulupukki-keskustelun, lokakuussa ilmestyivät konvehdit kauppoihin.
Ja marraskuussa lehdet ja netti ja radio suoltavat pikkujoulu- ja jouluasiaa niin että korvista ja silmistä aivoihin imeytyvät asiat ulostautuvat saman tien lievänä vitutuksena sekä odottamisen paineena sekä ajatuksina ja tekoina ulos.
Pikkujouluissa pettämisestä ja täysin estottomasta juopottelusta tehdään iltapäivälehdissä hyväksyttävämpää kuin tammikuun pakkasilla. Ja postilaatikot täytetään toinen toistaan paksummilla lelumainoksilla joiden piilottamisesta aikuiset haaveilevat samalla kun vähäjärkisemmät jo niitä selailevat ja värikynillä niihin omia merkintöjään rustailevat.
Ja myönnetään: itsekin mukaudun ja virran mukana kuljen ja ostan konvehteja jo lokakuussa ja joululahjoja syyskuussa ja prisman pakastealtaalla suunnittelen kinkun ostoa jo marraskuussa. Ja olen jo monta viikkoa päättänyt itsekseni että "kyllä mie huomenna soitan ja varaan sen pukin aatolle".
Sanovat että joulu on kerran vuodessa.
No kyllä, mutta pitkä se on - ja lukuunottamatta aattoillan rauhoittumista kera punaviinilasin - melkoisen kiireinen, kylmä ja synkkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti