...vartin yli kolme, iltapäivällä, joulukuisena arkipäivänä, keskellä pimeintä talvea, tuntuu omituiselta ja pelottavaltakin.
Päiviini kun ei hiljaisuuden ohella juurikaan muuta nykyään kuulu, kotitöiden lisäksi ja niiden jälkeen.
Tällaisina viikkoina, kun tyttäriä ei juurikaan näy, hiljaisuuteen sotkeutuu usein mukaan yksinäisyys. Luulisi että sitä osaisi arvostaa, näillä kymmenillä. Mutta aina ei osaa. Joskus onneksi kuitenkin.
Ja hiljaisuudessa kun on sekin huono puoli, että silloin ehtii ajattelemaan. Ja ajatella ei aina jaksa..
Koitan siis olla mahdollisimman toimelias, tikusta asiaa ja niin pois päin. Ettei menisi pelkäksi kahvitteluksi ja sometteluksi, niiden ajatusten joita ei aina jaksaisi lisäksi.
Kaikki kolme karvakorvaakin nukkuvat. Taidanpa herätellä ja kysellä niidenkin kuulumiset.
Loppuu se hiljaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti