Kaksi ilman kolmatta

Vanhenen.

Enkä sille mitään voi.

Yksi varmoista vanhenemisen merkeistä on se, kun lääkärissä asioidessa tulee tunne että onkohan sillä vanhempiensa lupa harjoittaa lääketiedettä.

Tai sitten se, kun kaupan kassalla kuulet itseesi viitattavan "setänä". Tai se, kun jonnet ihmettelevät kavereilleen että "katokato tuo vanhaki juo patteryä".

Ja se, kun tyttäristä vanhin luokkaretkelle lähtiessään kysyy "onko isi pakko soittaa?"

Nyt istun - ei - vaan löhöän sohvalla ja toisella korvalla kuuntelen kahden paikalla olevan touhuja.

Ja ehkäpä hieman kauhistelen tulevaa. Osaanko päästää irti? Jos, niin miten siitä selviän? Ja kyllä, osaan ja selviän, näin minulle on sanottu...

Kun tulee aika, jolloin jää kaksi ilman kolmatta.

Vaimoainesta

Meidän perheessä on ymmärretty tuon tasa-arvon päälle. Oikein viimeisen päälle.

Ja ennenkuin oletat, sanon että en, en ole nyrkin ja hellan välissä. Vaan vapaaehtoisesti ja ajoittain jopa innolla.

Olen siis vaimoainesta, en luojan tai kenenkään muun taivaallisen, vaan kahdeksan vuoden takaisen, naamaani iskeytyneen meteoriitin ja neurologisen sairauden armosta.

Nauratti kun rouva lähti metsästysseuran kämpälle lihanleikkuuseen ja itse jäin sohvalle katsomaan kun Trinny ja Susanna laittoivat ruotsalaisia naisia uuteen kuosiin.

Lihaa leikkasivat, rouva ja ukkelit, pari sataa kiloa pakkaseen. Ja jahtia on vielä jäljellä.

Että näin meillä. Väärinpäin? Ei, ja en vaihtaisi vaikka pakotettaisiin.

Koulupäivässä parasta

Tietyt asiat näköjään säilyvät vuodesta toiseen. Ja itsekin olen jo siinä iässä että pystyn (tai joudun) sanomaan, että säilyy sukupolvelta toiselle.

Kuten koululaisen tuntema vastenmielisyys kesäkeittoa kohtaan.

Ongelmanahan kesäkeitto kouluruokailussa ei ole kovinkaan suuri. Mittakaavaltaan sieltä pienimmästä päästä, sellainen ensimmäisen maailman ongelma.

Itse, silloin kauan sitten, en voinut sietää kesäkeittoa. Ja ainakin silloin, kauan sitten, koulun ruokalan pöydässä istuttiin niin kauan kunnes keittäjän annostelema lautanen oli tyhjä.

Tai itkettiin ja istuttiin.

Nyt, kuudesluokkalaiseni piti koulujen väliseen yleisurheilukilpailuun osallistumisessa parhaana sitä, ettei tarvinnut tänään kesäkeittolautasta tuijotella.

Uskallan väittää, että vaikka kesäkeitto jätettäisiin kokonaan koulujen ruokalistoilta pois, ei suomalainen kulinarismi kokisi kovinkaan suurta kolausta.

Ja jos nyt aiot vedota kasvatukseen tai erilaisiin ruokiin ja makuihin tottumisella, mieti kuinka monta kertaa itse olet kesäkeittoa kotonasi valmistanut.

Aivan!

Kiitos Twitter/@Paivi65 kun annoit sysäyksen tälle muistelulle. Annan sinulle sen anteeksi :)

Mestari Sipilän sillat

Minulla nyt hiukan, jos sallitte kielenkäytön, vituttaa.

Tämä nykyinen porvarivetoinen hallituksemme kun tuntuu pyrkivän määrätietoisesti meidän heikompiosaisten elämisen laatua pahentamaan.

Tarkoitan siis meitä pienituloisia, perheellisiä, sairastavien lasten vanhempia, itsekin parantumattomasti sairaita.

Meitä, jotka juoksemme, niin typerää kuin se onkin, elintarviketarjousten perässä. Meitä jotka kuljetamme lapsiamme 220 kilometrin päähän sairaalaan hoitoa saamaan. Meitä jotka joudumme tuskailemaan jokaisen korotetun veron kanssa.

Siis heikompiosaisia.

Minua ei lohduta 60 miljoonan euron silta vajaan tuhannen asukkaan luodolle. Ei minkäänlainen siltarumpu-politiikka. Samalla kun korvauksia pienennetään, tukia leikataan ja elämisen kannalta tärkeiden hyödykkeiden hintoja tavalla taikka toisella korotetaan.

Minua, joka joutuu jatkamaan sairastamista, koska Kela ei korvaa 600 euron lääkkeestä senttiäkään.

Ei lohduta, ei.
Tieto siitä että rahaa löytyy niille joilla sitä jo ennestään on. Asioihin, joita ilman on pärjätty tähänkin asti. Ja pärjättäisiin jatkossakin.

Samperin Sipilä ja samperin sillat.