Vanhenen.
Enkä sille mitään voi.
Yksi varmoista vanhenemisen merkeistä on se, kun lääkärissä asioidessa tulee tunne että onkohan sillä vanhempiensa lupa harjoittaa lääketiedettä.
Tai sitten se, kun kaupan kassalla kuulet itseesi viitattavan "setänä". Tai se, kun jonnet ihmettelevät kavereilleen että "katokato tuo vanhaki juo patteryä".
Ja se, kun tyttäristä vanhin luokkaretkelle lähtiessään kysyy "onko isi pakko soittaa?"
Nyt istun - ei - vaan löhöän sohvalla ja toisella korvalla kuuntelen kahden paikalla olevan touhuja.
Ja ehkäpä hieman kauhistelen tulevaa. Osaanko päästää irti? Jos, niin miten siitä selviän? Ja kyllä, osaan ja selviän, näin minulle on sanottu...
Kun tulee aika, jolloin jää kaksi ilman kolmatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti