Maailma muuttuu

Ja saakin muuttua. Pitääkin. Paitsi jos kysytään keski-ikäistyvältä suomalaiselta, ja varsinkin mieheltä.

Itse olen keski-ikäistyvä suomalainen mies ja en enää oikein jaksa ymmärtää sitä paatoksellisuutta millä tavoin osa kaltaisistani muutoksiin suhtautuu. Kaiken pitäisi olla ennallaan tai samoin kuin kultaisella kahdeksankymmentä-luvulla. Mikään tai kukaan ei saisi muuttua.

Mutta kun maailmalla on kautta historian ollut taipumus sitä tehdä. Asioilla, ihmisillä ja ennen kaikkea ihmisten tavalla ajatella ja suhtautua.

Jos sosiaalinen media olisi sata vuotta sitten ollut juttu, olisi siellä silloin päivitelty että "Saatana naisille mitään äänioikeutta anneta", tai "Rajat Auki! Itsenäisyyttä ei ennenkään olla kaivattu", tai vaikkapa "Kiitos kieltolaista. On mukava että meitä holhotaan".

Ajatteleppa sitä, lajitoverini.

On aivan sama sille, miksi äitiyspakkausta kutsutaan. Ja on aivan sama sille, jos joku haluaa viettää läheisenpäivää. Ja jos haluamme kasvattaa lapsiamme haluamallamme tavalla, ei siinä sinkkosilla eikä muillakaan pitäisi olla nokan koputtamista.

Olen vihervassari, feministi, anarkistikin. Olen vanhempi ja kasvattaja ja en halua että lapseni opettelevat elämistä erilaisuuden pelon ilmapiirissä.

Että koittaisitte antaa ihmisten elää, olla ja kehittyä.

Ja maailman muuttua.

Odotuksen aikoja

Pikkujoulu, joulu, uusivuosi ja ensi vuosi.

Siinäpä sitä taas on odoteltavaa. Itselle ja laumalle.

Ja taas on tuntunut siltä että tuon kaiken odottaminen on pitänyt aloittaa jälleen kerran entistä aikaisemmin. Syyskuussa jouduin käymään ensimmäisen joulupukki-keskustelun, lokakuussa ilmestyivät konvehdit kauppoihin.

Ja marraskuussa lehdet ja netti ja radio suoltavat pikkujoulu- ja jouluasiaa niin että korvista ja silmistä aivoihin imeytyvät asiat ulostautuvat saman tien lievänä vitutuksena sekä odottamisen paineena sekä ajatuksina ja tekoina ulos.

Pikkujouluissa pettämisestä ja täysin estottomasta juopottelusta tehdään iltapäivälehdissä hyväksyttävämpää kuin tammikuun pakkasilla. Ja postilaatikot täytetään toinen toistaan paksummilla lelumainoksilla joiden piilottamisesta aikuiset haaveilevat samalla kun vähäjärkisemmät jo niitä selailevat ja värikynillä niihin omia merkintöjään rustailevat.

Ja myönnetään: itsekin mukaudun ja virran mukana kuljen ja ostan konvehteja jo lokakuussa ja joululahjoja syyskuussa ja prisman pakastealtaalla suunnittelen kinkun ostoa jo marraskuussa. Ja olen jo monta viikkoa päättänyt itsekseni että "kyllä mie huomenna soitan ja varaan sen pukin aatolle".

Sanovat että joulu on kerran vuodessa.

No kyllä, mutta pitkä se on - ja lukuunottamatta aattoillan rauhoittumista kera punaviinilasin - melkoisen kiireinen, kylmä ja synkkä.

Kamala ihminen?

Koitan kasvattaa, pääosin joka toinen viikko, kolmea ihanaa tytärtä.

Ja vaikka tätä jokatoinenviikko-rytmiä on kulunut jo vuosia, niin siltikin jokaisena sunnuntaina kun niitä pois taas vien, tuntuu kuin pieni palanen sydäntä olisi repaistu vähäksi aikaa irti.

Samalla yritämme yhdessä vaimonkaltaisen kanssa opettaa niille, muun olemisen ja elämisen taitojen lisäksi sen, että niiden sukupuolella ei viime kädessä ole mitään väliä.

Uskon tasa-arvoon. Uskon sukupuolineutraaliuuteen. Uskon siihen, että tytöt ovat yhtä lailla päteviä kuin pojat, ja pojat yhtälailla kuin tytöt. Uskon myös siihen, että valitettavasti niitä tullaan joskus tulevaisuudessa määrittelemään naiseutensa vuoksi.

Siksi minusta tuntuu äärimmäisen pahalta se, että kaltaisiani setämiehiä lyödään sen vuoksi että vietämme isänpäivää.

Empatiakyvyttömiksi sanovat.

Vaikka kasvatuksen nuorana on tasa-arvo, kanssaihmisten kunnioittaminen. Hämmästyttää...

Olenko siis kamala ihminen?

Poliitikon tauti

Olen pitkin kulunutta vuotta hiljaa naureskellut Kittilän kuntapäättäjien kootuille seikkailuille.

Tämä 2000-luvun Lapin saaga kun on suonut sitä seuraaville toinen toistaan ihmeellisempiä käänteitä. Ihmetellä on saanut, ihmettelemästä päästyäänkin.

Valtion kanta koveni kuluneen syksyn aikana sellaiseen pisteeseen, että kaltaiseni tavan tallaaja kuvitteli eilen kokoontuneen kunnanvaltuuston vihdoin ja viimein viheltävän pelin poikki.

Mutta ei.

Vaikka eipä ole iso salaisuus, se että kaveria ei jätetä.

Siltikin Kittilän päättäjien käsitys oikeudenmukaisuudesta ja ennen kaikkea moraalista näyttää olevan ihan eri planeetalta.
Meinaan, että jos vaikkapa osakeyhtiön hallituksessa istuvia alettaisiin syytteeseen asettaa, olisi se porukka siirretty syrjään. Ja äkkiä.

Poliitikko, niin valtakunnan tasolla kuin divarissakin on äärimmäisen altis sairastumaan viime vuosina yleistyneeseen vaivaan, jonka oireita ovat ainakin vallanhimo, oman edun tavoittelu sekä hiljalleen pois kuihtuva käsitys moraalista.

Lääkettä tautiin ei ole, tokkopa edes kehitteillä. Äänestäjä toimikoon ensihoitajana.