Sen että Suomi on tytöille ja naisille turvaton paikka elää pitäisi olla kansallisen häpeän paikka.
Kuvittelemme olevamme sivistyksen kehto, länsimaista länsimaisimpia, eurooppalaisia, hyviä ihmisiä. Demokraattisia ja solidaarisia, hyvän moraalin omaavia.
Vaan kun emme ole.
Viime aikojen surullisia tapahtumia kaadamme pääosin tänne muualta tulleiden niskaan unohtaen samalla sen, että tasa-arvo maassamme ei ole vielä lähellekään valmis. Ja unohtaen sen, että suomalaiset tytöt ja naiset ovat aina ja iankaikkisesti olleet miessukupuolta heikommassa ja turvattomammassa asemassa. Jo ennen kuin meitä erinäköisemmät tänne tulivat. Seksuaalinen hyväksikäyttö tai seksuaalinen väkivalta eivät ole vuonna 2015 löydetty ilmiö. Suomessa suomalainen mies on ollut sellaisiin kykeneväinen jo aikojen alusta alkaen.
Sukupolveni ei täydellistä tasa-arvoa näe. Saati aikaa milloin tyttäremme voivat kulkea, puhua, kirjoittaa, yleensäkin ilmaista itseään joutumatta pahimmassa tapauksessa halveksunnan tai jopa suoranaisen vihan kohteeksi.
Mutta sukupolveni voi asioita nopeuttaa. Jos se niin haluaisi.
Pystymme kasvattamaan tyttäremme pitämään puoliaan. Henkisesti ja fyysisestikin. Pystymme kasvattamaan tyttäremme uskomaan ja tietämään sen, että he ovat ihan yhtä lailla samanlaisia sekä samoihin asioihin kykeneviä kuin vastakkainen sukupuolikin. Voimme opettaa heille suvaitsevaisuutta, ymmärrystä, kykyä ajattelemaan itse. Opettaa ottamaan toisetkin huomioon.
Toivon sydämestäni, ja ehkä rukoilisin jos uskoisin sen apua antavan, että se osa sukupolvestani joka tyttäriensä lisäksi myös poikiansa kasvattaa ajattelisi samoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti