Nyt on meneillään vipinäviikko.
Siis ajelua sinne, menoa tänne ja kaikkea vähän siltä väliltä. Tatamille kuutena päivänä viikossa, sairaalalle kahtena, kauppareissuja kolmena ja aika monta edes takaisin matkaa kolmelle eri koululle ja takaisin.
Ja kuten aiemminkin olen sanonut, kaikki sellaisessa kaupungissa, jossa joukkoliikenteestä on muodostumassa kaupunkilaisten oma vitsi.
Jos se ei sellainen jo ole.
Vuoden 2005 Nissan on siis itseni lisäksi kovilla. En edes uskalla ajatella kilometrimäärää saati sitten euroja joita polttoaineeseen tulee yhteensä kulumaan.
Mutta koitetaan kompensoida, vaikka sekin hankalaa välillä on.
Lihatonta lokakuuta meillä ei vietetä, vaan jatkamme edelleen mallilla, jossa kasvikset ja lähellä tuotetut elintarvikkeet ovat ruokalistallamme pääosassa. Kierrätämme entistä enemmän, vaikka esimerkiksi muovinkeräyspisteelle on pakko Nissannilla suunnata. Korjautamme vaatteita, käytämme kirpputoreja, laitamme ylimääräisen roinan edelleen kiertoon.
Koitamme siis kantaa osamme yhteisestä vastuusta.
Odotan sitä päivää kun joukkoliikenne paranisi, sähköautojen hankkiminen halpenisi ja käyttäminen helpottuisi, lähiruoka muuttuisi edes hieman edullisemmaksi, kierrätyspisteitä lisättäisiin ja lapset oppisivat itsekin ompelemaan.
Ja lottovoittoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti