Tein eilen virheen.
Ja olisi pitänyt arvata.
Kiihkoissaan kirjoittelevan, omaan aatteeseensa sokeasti uskovan vihantäyttämiin lausahduksiin ei olisi kannattanut reagoida.
Mutta kun teksti alkaa olemaan sillä tasolla, että argumentointi rajoittuu pelkästään raiskaustoiveisiin ja alatyylisiin, alapäitä koskeviin huudahduksiin, en kerta kaikkiaan voinut olla ns hiljaa.
Ja olisi pitänyt arvata.
Päivän kuluessa minulle toivotettiin takalistooni jos jonkinmoista välinettä ja elintä, minusta leivottiin kiusaaja, nimittelijä ja illan pimetessä alkoi suoranainen uhkailu.
Koska en halunnut että "suomalaisille" alettaisiin maksamaan tapporahaa eriväristen ihmisten "hoitamisesta". Koska en ollut sitä mieltä, että "Aatu aikanaan teki hyvin" tai en toivonut uuden "Aatun" tulemista.
Ja koska kerroin omia mielipiteitäni. Ja koska olin eri mieltä...
Olisi pitänyt arvata, että kun argumentit rauhalliseen keskusteluun loppuvat, ei näiden ihan kantasuomalaisten fundamentalistien keinovalikoimaan muuta kuulu.
Edelleen tuomitsen kaikenlaisen väkivallan. Ihan ketä tahansa kohtaan. Mutta en myöskään hyväksy sitä että kokonaista ryhmää ihmisiä alettaisiin vainoamaan yhden tekemisten vuoksi.
Koska jos näin käy, joudumme kaikki, niin suvakit kuin rasistit äärimmäisen vaaralliselle tielle.
sunnuntai 20. elokuuta 2017
tiistai 15. elokuuta 2017
Kolmenkymmenen vuoden ystävyys
Kävimme hellun kanssa viikonloppuna festivaaleilla. Musiikin vuoksi sinne en suoranaisesti lähtenyt, lähinnä sen tunnelman, jonka musiikki saa aikaan. Ja olemaan yhdessä.
Törmäsin vanhaan ystävään, siis ystävänä vanhaan, ei vielä ihan ikäloppuun. Kaveriin jonka kanssa monet itkut on itketty, mutta onneksemme vielä enemmän olemme yhdessä nauraneet.
Vaikkakin ikäloppuja alamme kaiketi hiljalleen olla. Sen verran harvoin on aikaa ja mahdollisuutta yhdessä nauramiselle.
Mutta silti löysin jälleen sen ystävyyden tunteen. Sen kuinka helppoa vanhan kaverin kanssa on olla, jutella, nauraa ja vähän juodakin. Ei se ystävyys katoa minnekään, ei vaikka vanhenemme ja laiskistumme vuosi vuodelta. Kahdella päähän potkitulla, mutta parempaakin löytäneellä...
En pysty lupaamaan enemmän aikaani tai viitseliäisyyttäni. Tai terveyttäni. Mutta sen pystyn lupaamaan, että kun seuraavan kerran kahvikupin äärelle istumme, löytyy se sama ystävyyden tunne.
Yhä uudestaan, eikös?
Törmäsin vanhaan ystävään, siis ystävänä vanhaan, ei vielä ihan ikäloppuun. Kaveriin jonka kanssa monet itkut on itketty, mutta onneksemme vielä enemmän olemme yhdessä nauraneet.
Vaikkakin ikäloppuja alamme kaiketi hiljalleen olla. Sen verran harvoin on aikaa ja mahdollisuutta yhdessä nauramiselle.
Mutta silti löysin jälleen sen ystävyyden tunteen. Sen kuinka helppoa vanhan kaverin kanssa on olla, jutella, nauraa ja vähän juodakin. Ei se ystävyys katoa minnekään, ei vaikka vanhenemme ja laiskistumme vuosi vuodelta. Kahdella päähän potkitulla, mutta parempaakin löytäneellä...
En pysty lupaamaan enemmän aikaani tai viitseliäisyyttäni. Tai terveyttäni. Mutta sen pystyn lupaamaan, että kun seuraavan kerran kahvikupin äärelle istumme, löytyy se sama ystävyyden tunne.
Yhä uudestaan, eikös?
sunnuntai 23. heinäkuuta 2017
Huolia vailla
Haluaisin joskus olla kuin kuusivuotias heinäkuisen viikonlopun aamuna.
Vähän ennen kahdeksaa, sohvalla, piirrettyjä katsoen, kasvoilla ilme joka on vain ja ainoastaan kuva rauhallisuudesta, onnesta ja mielestä vailla huolia.
Tuollaisen kuvan haluan piirrettävän syvälle huonoon muistiini - siten ettei se milloinkaan sieltä pyyhkiytyisi pois.
Koska osaahan se olla rauhaton, onnetonkin ja huolissaan. Ehkä osaisin sitten tarvittaessa sitä rauhoittaa ja lohduttaa. Ja viedä osan niistä tuhansista ja taas tuhansista tulevista huolista siltä pois.
Mutta siihen asti koitan, aina kun oma oloni on rauhaton taikka onneton, kaivaa ajatuksistani esille sen kuvan tuosta kuusivuotiaasta ihanuudesta.
Vailla huolia.
Vähän ennen kahdeksaa, sohvalla, piirrettyjä katsoen, kasvoilla ilme joka on vain ja ainoastaan kuva rauhallisuudesta, onnesta ja mielestä vailla huolia.
Tuollaisen kuvan haluan piirrettävän syvälle huonoon muistiini - siten ettei se milloinkaan sieltä pyyhkiytyisi pois.
Koska osaahan se olla rauhaton, onnetonkin ja huolissaan. Ehkä osaisin sitten tarvittaessa sitä rauhoittaa ja lohduttaa. Ja viedä osan niistä tuhansista ja taas tuhansista tulevista huolista siltä pois.
Mutta siihen asti koitan, aina kun oma oloni on rauhaton taikka onneton, kaivaa ajatuksistani esille sen kuvan tuosta kuusivuotiaasta ihanuudesta.
Vailla huolia.
keskiviikko 19. heinäkuuta 2017
Tänään minua harmittaa...
... se että mansikanmyyjät eivät ilmoita päivän hintaa viiden kilon laatikolle.
... se että hyväosaisiksi tietämäni ihmiset myyvät kirpputoreilla tavaroita jollaisia jotkut antavat ilmaiseksi.
... se että Katsomon äppi ei androidillani taaskaan toimi.
... se että keskellä heinäkuuta pitää ulkona palella takki päällä.
... se että televisiosta tulee aamupäivisin ainakin kolmella kanavalla ostosteeveetä.
... se että yksi koirista söi ulkona ruohoa ja pyysi päästä sisälle sen pois oksentamaan.
Mutta tänäänkin olen kiitollinen siitä, että saan rakastaa maailman ihaninta naista ja kolmea mainiota tytärtäni.
Eli hyvinkin plussan puolella, jos yllä mainittuja ynnäilee.
... se että hyväosaisiksi tietämäni ihmiset myyvät kirpputoreilla tavaroita jollaisia jotkut antavat ilmaiseksi.
... se että Katsomon äppi ei androidillani taaskaan toimi.
... se että keskellä heinäkuuta pitää ulkona palella takki päällä.
... se että televisiosta tulee aamupäivisin ainakin kolmella kanavalla ostosteeveetä.
... se että yksi koirista söi ulkona ruohoa ja pyysi päästä sisälle sen pois oksentamaan.
Mutta tänäänkin olen kiitollinen siitä, että saan rakastaa maailman ihaninta naista ja kolmea mainiota tytärtäni.
Eli hyvinkin plussan puolella, jos yllä mainittuja ynnäilee.
perjantai 7. heinäkuuta 2017
The Wanderer - Amorphis
Copyright to Amorphis - Thank you for the great song...
Behold this man on the road
The burden that he holds
He lost it all but still he carries on
The dead are left behind
On the road of pain and grief
Promises have been broken
Once again he's been deceived
Homeless man he is
A wanderer without a hope
Why this heavy burden
What does he seek
Homeless man he is
Searching for his dreams
Why this heavy burden
Lost all his beliefs
The Spirit Roams
Behold today the face of this man
He smiles now as he knows
He's burden starts to slowly fade away
He laughs at himself
Now it's easy to let go, of futile and the needless
To let it lie, to let it go
Behold this man on the road
The burden that he holds
He lost it all but still he carries on
The dead are left behind
On the road of pain and grief
Promises have been broken
Once again he's been deceived
Homeless man he is
A wanderer without a hope
Why this heavy burden
What does he seek
Homeless man he is
Searching for his dreams
Why this heavy burden
Lost all his beliefs
The Spirit Roams
Behold today the face of this man
He smiles now as he knows
He's burden starts to slowly fade away
He laughs at himself
Now it's easy to let go, of futile and the needless
To let it lie, to let it go
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)