Ylivetovanhemmat

Kolmella tyttärelläni on yliveto-isovanhemmat.

Vaikka ikää alkaa jo olla, jaksavat silti niiden kanssa olla ja touhuta, viedä pikkuiseksi aikaa aina silloin tällöin minulta pois.

Välillä tunnen oloni itsekkääksi, aivan kun hylkäisin omani. Vaikkakaan väkisin en ole koskaan pyytänyt saati lapsia sinne kuljettanut. Mutta silti.

Koitan perustella itselleni (turhaan, ei pitäisi, tiedän) että huolimatta kahdeksan tunnin levosta olen jatkuvasti väsynyt. Ja huolimatta sellaisesta lääkemäärästä joka totuttamattomalta löisi tajun kankaalle olen koko ajan kipeä. Ja huolimatta siitä, että kroppani tappelee aina pystyssä ollessani pysyäkö pystyssä vaiko kaatuisiko lattialle.

Koitan siis ottaa avun vastaan.

Monesti mietin miten antaisin takaisin. Resurssini ovat aika lailla rajalliset. En minä pysty illallisia tarjoamaan tahi matkoja tarjoamaan.

Tein siis läjän ruokaa. Helppoa, edullista perussapuskaa. Toivottavasti kelpaa ja heitäkin vähän helpottaa.

Minua helpotti ainakin.

Matkailun rajat

Julkaistu Uusi Rovaniemi-lehdessä 12.9.2018 :

En ole tämänkään alan asiantuntija, mutta uskallan siltikin ihmetellä Rovaniemellä ja muuallakin Lapissa vallitsevaa intoa majoituskapasiteetin kasvattamiselle. Eli kaiketi yksinkertaistettuna hinkua erilaisten hotellien rakentamiselle.

Lapin Kansa uutisoi, että ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymisissä kuluneena kesänä tapahtui suuri pudotus.

Tilapäistä? Mene ja tiedä. Mutta sen tiedän, vaikken siis asiantuntija olekaan, että rauhalla ja hiljaisuudella Lappia ei loputtomiin pystytä markkinoimaan. Rajat tulevat väkisinkin jossain välissä vastaan. Kasvu ei tule olemaan loputonta ja uskallan väittää että nykyisestäkin kasvusta hyötyvät pääosin jo alalla olevat, vahvat toimijat.

Jos joku sattuisi minulta kysymään, vastaisin että panostakaa nykyiseen. Panostakaa laatuun ja unohtakaa määrä. Laadulla kun saattaa kuitenkin viime kädessä tehdä sen paremman tilin, unohtamatta Lapin rauhaa, sen ihmisiä ja ennen kaikkea sen arvokasta ja ainutlaatuista luontoa.

Autoileva vihervassari

Kolme tytärtä. Kolme koulua. Kolmet eri alkamisajat ja kolmet eri loppumisajat. Neljä kertaa viikossa tatamille ja takaisin.

Ja tähän vielä päälle kävelymatkan päässä oleva kallis lähikauppa ja sairaseläkeläiselle kävelymatkan ulottumattomissa olevat hypermarketit ja halvat laatikkomyymälät.

Kaupungissa jossa kaupunki kuvittelee että on olemassa sellainen kuin toimiva joukkoliikenne.

Vaan kun ei ole ja ei toimi.

Ja vaikka itseni vihervassariksi luenkin, on oman auton käyttö perheessämme täysin välttämätöntä.

Jos varaa olisi, ajelisin mielelläni vähäpäästöisellä nykyisen teini-ikäisen Nissanin sijaan. Eli autoileva vihervassari koittaa käytöstään kompensoida. Miettimällä mitä sieltä kävelymatkan ulottumattomissa olevista hypermarketeista ja halvoista laatikkomyymälöistä ostaa. Ja kuinka usein. Ja ostaako eettistä lähiruokaa kalliimmalla. Ja ostaako halvalla kaukoidässä tuotettua vaiko kalliimpaa kestävää kotimaista.

Asioita joista osasta voi suoraan syyttää itseään, valintakysymyksiä kun toki osittain ovat. Mutta syyttää voi myös yhteiskuntaa ja yhteiskunnan päättäjiä ja ennenkaikkea yhteiskunnassa vallitsevia arvoja.

Ja sitä ettei lottovoittoa ole kohdalle osunut.

Mutta toisin kävi

Ihmisen mieli on omalaatuinen.

Tai sitten se on liiankin hyvä oppimaan siitä mitä lukee tai kuulee. Tai sitten se vaan on taipuvainen kuvittelemaan.

Menin aamusella apteekkiin, mielessäni olettamus että kieroonhan minua katsotaan. Väheksytään ja kenties vähän koitetaan torua tahi opastaa jonkun muun mielestä oikeammalle tielle.

Mutta ei. Yllätyin.

Asiallista, osaavaa, empaattistakin käytöstä osakseni sain. Mitä siis mielessäni etukäteen kuvittelin osoittautui aika lailla päinvastaiseksi. Minua kuunneltiin eikä kukaan ollut leimaa otsaan lyömässä taikka tilille vaatimassa.

Omalaatuinen, väärin oppiva tai kuvitteleva. Mitä lie, mutta omalaatuisesti kulkee pienen ihmisen ajatus.

Onneksi.

Sairaan Koti-Isän Päivä

Tänään vietetään ilmeisesti yrittäjän päivää.

Ja hyvä niin.

Entisenä yrittäjänä ja nykyisenä kokopäiväisenä sairastelijana en voi kuin toivottaa kaikille yrittäjille pitkää ikää. Niin yrittäjille itselleen kuin yrityksillekin.

Sen verran kovaa hommaa on.

Että uskon joskus tuntuvan heilläkin ennenaikaisen hautaan menon odottelevan. Jonkin nurkan takana kurkkivan, kuvainnollisestikin.

Yrittäjänä ollessani uskoin kovaan kapitalismiin. Uskoin rahan ja markkinoiden voimaan, niiden pyhään yhteyteen. Luulin että elämää yrittämisen lisäksi pystyisi elämään täyspainoisesti.

Luulin.

Siksi olen nyt tavallaan ja osittain, ainakin joskus, herkässä mielentilassa tyytyväinen siihen, että sairastuin. Piti pysähtyä, opetella uudenlainen elämisen rytmi. Opetella olemaan erilainen. Opetella jumalauta siihen että nukkumaan voi mennä huolehtimatta seuraavasta päivästä.

Eli hyvää ja voimaannuttavaa päivää kaikille yrittäjille. Ja miksei viikkoakin, kuukautta ja vaikka vuosikymmeniä. Sitä tarvitsette ja sitä vilpittömästi teille toivotan.

Minä jatkan omaani, Sairaan Koti-Isän Päivää. Saamarin aliarvostettua hommaa sekin.