Kolme tytärtä. Kolme koulua. Kolmet eri alkamisajat ja kolmet eri loppumisajat. Neljä kertaa viikossa tatamille ja takaisin.
Ja tähän vielä päälle kävelymatkan päässä oleva kallis lähikauppa ja sairaseläkeläiselle kävelymatkan ulottumattomissa olevat hypermarketit ja halvat laatikkomyymälät.
Kaupungissa jossa kaupunki kuvittelee että on olemassa sellainen kuin toimiva joukkoliikenne.
Vaan kun ei ole ja ei toimi.
Ja vaikka itseni vihervassariksi luenkin, on oman auton käyttö perheessämme täysin välttämätöntä.
Jos varaa olisi, ajelisin mielelläni vähäpäästöisellä nykyisen teini-ikäisen Nissanin sijaan. Eli autoileva vihervassari koittaa käytöstään kompensoida. Miettimällä mitä sieltä kävelymatkan ulottumattomissa olevista hypermarketeista ja halvoista laatikkomyymälöistä ostaa. Ja kuinka usein. Ja ostaako eettistä lähiruokaa kalliimmalla. Ja ostaako halvalla kaukoidässä tuotettua vaiko kalliimpaa kestävää kotimaista.
Asioita joista osasta voi suoraan syyttää itseään, valintakysymyksiä kun toki osittain ovat. Mutta syyttää voi myös yhteiskuntaa ja yhteiskunnan päättäjiä ja ennenkaikkea yhteiskunnassa vallitsevia arvoja.
Ja sitä ettei lottovoittoa ole kohdalle osunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti