Olen surullinen.
Tai paremminkin surullinen ja vihainen. Hieman hämmentynytkin
Suomalainen demokratia, jollaisena me hieman yli nelikymppiset, Kekkosen ja Koiviston ajan lapset olemme oppineet sen tuntemaan, otti tänään askeleen taaksepäin.
Tai hyppäsi oikeastaan.
Politiikka ja tällä hetkellä vallassa olevat politiikantekijät kun suitsevat mielipiteitä, ja moraaliakin oikein pahemman kerran.
Ryhmäkuriksi kutsuvat. Minä kutsun pelkuruudeksi.
Haluan tyttärieni kasvavan maailmassa jossa he voivat pelkäämättä ilmaista mielipiteitään, pelkäämättä päättää omista asioistaan, omista kehoistaan ja siitä mitä ja milloin kehoillaan tekevät.
Ilman että ukkelit, setämiesten kaltaiset, tulevat ja sanovat mitä pitää tehdä, mitä pitää sanoa ja ennenkaikkea olla sanomatta. Haluan että ne voisivat elää ja kasvaa ja kasvattaa maassa jossa jokainen on tärkeä ja jokaisen mielipide on tärkeä.
Maassa jossa politiikkaan ei sotkettaisi uskontoa. Eikä uskontoon politiikkaa.
Eduskunta päätti tänään, Soinin jatkamisen lisäksi sen, että jatkan tyttärieni kasvattamista ilman että yhteiskunta siinä esimerkkiä näyttää.
Onneksi kohta on vaalit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti