Rovaniemelle ei saatu Mauri-myrskyä.
Ulkona puhaltelee Mielikin-myräkkä, aurinko paistelee ja koittaa vielä vähän lämmittää.
Huonosti onnistuu.
Elän rytmissä jossa on kahdenlaisia päiviä. Sellaisia joiden aikana jaksan ja touhuan ja hoitelen kotiaskareita. Innollakin jopa joskus. Pesukone laulaa pyykkikoreja tyhjemmiksi, imuri putsaa nurkkia koirankarvoista, rätti toisessa ja tolupullo toisessa kädessä kuljen ympäri taloa ja löydän paikkoja putsattavaksi joiden olemassaolosta en aiemmin välttämättä ole tiennytkään.
Ja sitten on sellaisia joiden aikana jaksan lähinnä istua ja kaikki siitä yli tuntuu ylivoimaiselta. Sellaisia joiden aikana kiroan itseäni. Kiroan lääkitystäni, ja kiroan niitä jakkupukuisia ja solmiokaulaisia jotka vailla parempaa tietoa ovat päättäneet että en saa kokeilla kipuihini kaikkea mitä luonto saattaisi mahdollistaa. Vaan vailla parempaa tietoa ovat sitä mieltä että kemikaalit, laidasta laitaan, kolmiolla ja ilman (enimmäkseen kolmiolla) ovat niitä jotka minut parantavat.
Mutta ulkona puhaltelee Mielikki, aurinko paistelee, pyykkikone laulaa ja piakkoin kaivan koirien kiusaksi imurin eteisen kaapista ja putsaan nurkat jotta pääsevät taas karvojansa sinne tänne tiputtelemaan.
Huomenna siis istun. Sen tiedän, sen olen oppinut. Koitan olla kiroamatta itseäni edes pikkuisen vähemmän.
Veikkaan että huonosti onnistuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti